29. elokuuta 2013

Tellinkit purettu

Koittihan se päivä vihdoin, että päästiin eroon telineistä. Talo näyttää taas ihan erilaiselta, valoisammalta ja jotenkin suuremmalta. Huominen päivä menee luultavasti talon sisällä siivotessa. Lattia-ala pitäisi saada raivattua tyhjäksi, että päästään nopeasti asentamaan eristeitä. Kumma miten rakentamisesta voikin syntyä niin kauhea määrä roskaa: puunpaloja, sahanpurua, pakkausmuovia, liimaa, nauloja, ruuveja ym. Kaiken roskan seassa sitten lojuu työkaluja ja muita tärkeitä osia, jotka pitäisi huomata ottaa talteen. Valitettavasti lapset eivät ole ihan siinä iässä, että heitä saisi osallistumaan (edes lahjomalla) siivoukseen. Kaikkea muuta puuhaa kyllä keksitään senkin edestä.
Kuten kuvasta näkyy, parvekkeen rakentaminen on vielä kesken. Pitää kysyä meidän rakennusmestarilta, että tarvitseeko parvekkeen puurakenteet suojata jollain tavalla talven ajaksi vai voidaanko sen rakentaminen jättää suosiolla ensi kevääseen. Autotallin täytöt ovat lähestulkoon valmiit. Luultavasti tilaamme vielä yhden kuorman soraa täyttöihin ennen lumen tuloa. Samalla yritetään saada piha siivottua siihen kuntoon, ettei ensi keväänä olla ihan pulassa.
Tavaroiden suojaaminen tontilla tuottaa edelleen päänvaivaa. Miten muut ovat päätyneet suojaamaan talopakettitoimitukseen kuuluvat tavarat? Meillä kevytpeitteiden alla on kipsilevyjä, villaa, väliseinätolpat + muuta puutavaraa, jonka lopullinen sijainti toivottavasti selviää meille jossakin vaiheessa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kevytpeitteet keräävät turhan paljon sadevettä ympärilleen. Toistaiseksi kaikki on pysynyt kuivana, mutta syysmyrskyjen saapuessa en olisi asiasta enää varma.


Keskiviikkona Jettatalon asennusmiehet kävivät laittamassa paikoilleen nurkkalaudat. Näin itse kyseiset laudat vasta tänään. Ne näyttivät muuten hyvältä, mutta talon takana kaksi nurkkalautaa oli kasattu kahdesta laudan pätkästä ja liitos osui ainakin meikäläisen silmään turhan selvästi. En tiedä onko tämä yleinen tapa rakentaa talon nurkkalautoja ja peittäkö maalikerros lopulta tuon sauman? Selvästi pientä väsymystä havaittavissa, kun ei enää jaksaisi jokaista pientä asiaa lähteä viilaamaan.

4 kommenttia :

  1. Oi että miten hyvältä näyttää! Tuo katto ja valkoinen talo ovat oiva pari!

    Meillä on noita samoja vihreitä pressuja ja vettä ne tosiaan keräävät "helmoihinsa". Osa tavaroista varmaan siirtyy pikku hiljaa autokatoksen suojiin kun se alkaa valmistua. Eipä ole erityistä suojauskikkaa tiedossa, pitäisi kai kysäistä meidän kirvesmiehiltä vinkkiä.

    Lapsoset sadevesikaivossa (?) nostivat kyllä hymyn huulille - hauska kuva :) .

    VastaaPoista
  2. Kiitos =) Lapsoset piileskelivät autotallin öljynerottelukaivossa (piti tarkistaa oikea termi mieheltä)Tavaroiden suojaus olisi varmaan helpompaa, jos peitteet olisivat juuri oikean kokoisia, eivätkä helmat roikkuisi maassa, kuten meillä. Osan peitteistä olemme kuitenkin naulanneet kiinni trukkilavoihin; tuntuvat toimivan paremmin niin. Olisikohan telttakiilojen käyttämisessä mitään järkeä? Ainakin kiiloja käytettäessä tavaroiden väleihin pitäisi saada lisää tilaa. Tällä hetkellä tavarat ovat ihan kiinni toisissaan, mikä vain lisää veden kertymistä väleihin :( Autotalli olisi ehdottomasti paras paikka säilytykseen, mutta meillä menee vielä tovi ennen kuin siellä on lattiavalu tehty.

    VastaaPoista
  3. Pressuja totisesti tarvitaan. Mutta kun saatte autotalliin katon, helpottaa. Meillä rakennettiin kaikki rakennukset samaan syssyyn, ja se kyllä osoittautui viisaaksi juurikin tavaroiden säilyttämisen takia. Syksy oli viime vuonna sateinen ja talvikin tuli marraskuussa. Jaksamista teille! Urakat ovat tosiaan isoja. Muistan oikein hyvin nuo ajat, kun siivosimme soran päältä kaiken roskan talon sisältä ennen lattiatöitä. Tupakan tumppejakin oli aivan mahdottomasti, nauloja ja muuta sälää. Paljon oli talteen kerättävää, ja iso määrä jätesäkkejä täyttyi.

    VastaaPoista
  4. Hilma: hyvin tutulta kuulostaa. Olen itsekin ihmetellyt tuota tupakan tumppien määrää, ottaen huomioon, että asentajat olivat paikalla vain 5 päivää. Jätesäkit täyttyvät tällä hetkellä tiuhaan tahtiin. Vielä kun saisi miesväen ymmärtämään, että voisivat ottaa viereensä jätesäkin ja heitellä ylijäämäpalat, sekä roskat suoraan niihin... Tänään tontille saapuivatkin jo autotallin rakennustarvikkeet ja ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa tallin rakentaminen. Kaipa se tästä.

    VastaaPoista