Näytetään tekstit, joissa on tunniste Takka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Takka. Näytä kaikki tekstit

16. syyskuuta 2014

Takan pinnoittaminen



 Kauniit ja lämpimät syyspäivät ovat saaneet aikaan sen, että bloggailu on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tuntuu siltä, että keho haluaa ottaa talteen kaikki syksyn viimeisetkin auringonsäteet ennen pitkän talven alkamista. Kodissa tekemistä ja ideoita olisi vaikka kuinka paljon, jos vaan lompakko antaisi periksi. Autotallia on kuitenkin tyhjennetty ja tallin ikkunoita laitettu paikoilleen. Muutamia juttuja olisi haaveissa toteuttaa sisätiloissa jo lähiaikoina. Yksi sellainen on takan ja sen vieressä sijaitsevan tolpan pinnoittaminen. Rakennusvaiheessa tasoitin takan kauttaaltaan weberin laastilla. Pinta on omalla tavalla kaunis tällaisenakin, sillä se muistuttaa hyvin läheisesti vaalean harmaata betonipintaa. Ongelmana on vain se, että takanpolttelukauden alkaessa, nokeaa takassa räiskyvä tuli 100% varmuudella takan pinnan luukun yläpuolelta. Laastipinta ei kestä kovin hyvin märällä pyyhkimistä, eikä nokinen takkakaan tunnu ajatuksena mukavalta.

Takan pintaa läheltä kuvattuna:


Markkinoilla on nykyisin monen näköisiä pinnoitteita - kaakeleista erilaisiin struktuurimaaleihin. Aika monet ovat viime aikoina päätyneet käsittelemään takkansa Tunto-Kivi struktuuripinnoitteella. Valontalo - blogista löytyy mielestäni  hyvä ja kattava kirjoitus struktuuripinnoitteella maalatun seinän työvaiheista: http://emiliakarenina.blogspot.fi/2013/11/struktuuriseina-tunto-kivi.html. Olen käynyt myös  K-raudassa hypistelemässä tunto-kivi pinnoittella tehtyjä mallipaloja ja niiden perusteella jäi sellainen kuva, ettei noen puhdistaminen välttämättä ole kovin helppoa röpelöisestä pinnasta.

Tikkurilalta löytyy myös tasaisempi vaihtoehto: Tunto-Hieno. Ajatuksena olisi valita pro gray:n maalivärikartoista kaksi eri sävyä ja töpötellä struktuurimaali sienen/lastan avulla takan pintaan. Ennen tuumasta toimeen ryhtymistä pitää vielä tarkistaa sopiiko kyseinen maali ylipäänsä takan pintaan laitettavaksi. Olisi myös kiva kuulla muiden kokemuksia ja perusteluja, mihin pinnoitusmateriaaleihin olette päätyneet ja miksi?




29. tammikuuta 2014

Tropiikissa





Viime viikonloppuna jatkettiin takan tasoitustöillä. Etukäteen olin hieman pelännyt, että osaanko sittenkään tasoittaa takkaa, mutta homma osoittautui lopulta luultua helpommaksi. Tätä työvaihetta voin siis suositella muillekin tee-se-itse naisille. Weberin laasti sekoitettiin ämpärissä porakoneen vispilällä, jonka jälkeen se oli valmista käytettäväksi. Laastin levittäminen onnistui hyvin pitkää metallista lastaa apuna käyttäen, eikä ollut edes kovin raskasta. Aikaa työhön kului noin tunti. Seuraavana päivänä poistin ylimääräiset laastin jämät takan nurkista puukon kanssa.

Takan pinta viimeistellään vielä myöhemmin struktuurimaalilla tai Decos:n laastilla.



 Sen sijaan takan luukkujen asentaminen ei sujunut aivan ongelmitta. Luukut laitettiin kiinni pelteihin, joissa oli kierreholkit. Yksi holkeista oli kuitenkin saanut siipeensä hitsausvaiheessa, joten holkin kierteet jouduttiin tekemään uudelleen kierretapilla.



Yläkerran betonilattia on alkanut kuivua ja aiheuttanut samalla melkoisen trooppisen ilmaston rakennuksen sisällä. Valun jälkeisenä päivänä mittari näytti +31C° ja kosteusprosentti huiteli 70:n tienoilla. Ikkunat olivat yläkerrassa huurtuneet ja osittain jäätyneet ulkopuolelta. Kosteus oli tiivistynyt ikkunan pokien väliin ja paikoitellen vesi valui pitkin ruutuja. Jouduimme pariin otteeseen avaamaan ikkunat ja kuivaamaan ne pyyhkeiden kanssa.




18. joulukuuta 2013

Tonttujen yö

Eilen illalla paukahtivat kipsilevyt ja yläkerran lattian lastulevyt yhdellä kertaa pihaan. Nosturiauton kuljettaja vaikutti iloiselta saatuaan lastin purettua pihamaalle, toivotteli Hyvää Joulua ja jatkoi hymyssä suin matkaa. Meitä ei naurattanut...tai no tiedossahan tuo levyjen toimitus oli, mutta siitä huolimatta kolme isoa pinoa vetivät hiljaiseksi. Ei siinä auttanut kuin ryhtyä appiukon kanssa kantamaan levyjä yksitellen sisään. 1 EK-kipsilevy painoi n. 25kg ja levyjä oli parisataa. Pienin pino saatiin tyhjennettyä kahdestaan. Illemmalla saatiin vielä kantoavuksi kaksi miestä, suurkiitos <3. Lastulevyt nostettiin käsipelillä yläkertaan ja neljä tuntia meni kaiken kaikkiaan, että levyt olivat sisällä. 




Takkaa on kuivateltu nyt kolme viikkoa. Tuli räiskyy takassa reippaasti, vaikka luukku vielä puuttuukin.


Pojat ottivat suhteellisen iisisti aikuisten jumppaohjelman. IPad ja pullapitko toimivat illan pelastuksena.


14. joulukuuta 2013

Talo pakettiin


Joulu lähestyy kovaa vauhtia. Ei, emme ole vielä muuttamassa uuteen kotiin, vaikka monia asia tuntuukin kiinnostavan näin Joulun alla. Talon pakettiin laittamisella tarkoitan joulurauhaa tai ainakin sellaisen tavoittelua. Miehellä tosin taitaa olla erilaiset lahjatoiveet, sillä hän on löytänyt jostain kutosvaihteen ja painaa täyttä höyryä eteenpäin joulusta viis.




Juuri kun edellisestä myrskystä oli selvitty, iski Seija täydellä voimalla Varsinais-Suomeen katkoen puita ja sähköjä tuhansista talouksista. Lisää puita kaatui viereiseltä tontilta ja varotoimenpiteenä kaadoimme yhden puun,  joka huojui uhkaavasti uuden tallimme vieressä. Etukäteen hieman jännitettiin, miten autotallin peltikaton käy, mutta paikoillaan se onneksi oli. Harjapelti vielä uupuu.

Talolla hommat jatkuvat tavalliseen tapaan. Tällä hetkellä tehdään useampaa asiaa samanaikaisesti. Muurari kävi loppuviikosta tekemässä piipun valmiiksi. Piipussa on hattu ja talon tikkaat on saatu paikoilleen. Välipohjaa eristetään ja sisäkaton koolaukset jatkuvat. Eilen sähkömiehet kävivät vetämässä talolle johtoja ja pistorasioita, sekä asensivat tekniseen tilaan sähkökaapin. Kaikki naiset varmaan ymmärtävät mitä tarkoitan, kun jälkiviisaana totean, että sähköasennusten aikana olisi paras olla itse paikan päällä. Nimimerkillä nykyisessä asunnossamme, keittiön lamppu ei ole koskaan keskellä pöytää...







Tästä luukusta pitäisi puhallusvilla-asentajan päästä sisään


KUVIA ERI TYÖVAIHEISTA...











VÄLIPOHJAPALKIT

KATTOKOOLAUKSET


SÄHKÖKAAPPI




1. joulukuuta 2013

Kodin sydän





Hartaasti odotettu takkamme saapui ja nousi pystyyn yhdessä päivässä. Takan toimitti Warma-uunit.  Muurauksen jälkeen takka sai asentajien toimesta verkon pintaansa. Takan lopullisen pinnan ja tasoitustyön teemme itse. Yläkerrassa piipun asennus on vielä hieman kesken. Myös kattokoolausten teko on päässyt vauhtiin. Onkin muuten yllättävän nopeaa touhua verrattuna alumiiniteipin kanssa taisteluun.







Viikonloput tuntuvat tällä hetkellä menevän kaikkeen muuhun paitsi rakentamiseen. Eipä se oikeastaan haittaa, sillä teemme kotia periaatteella: hiljaa hyvää tulee. Vuosi rakentamista on joka tapauksessa pitkä aika ja haluamme, että elämässä on muutakin kuin raksa. Pääkopan takia on välillä tarpeen käydä kekkereissä, nähdä kavereita, leikkiä lasten kanssa tai ihan vaan viettää leffailtaa kotona. Niin ja molemmilla meistä on kokopäivätyö, joten arki-illat ovat lyhyitä.

Tänään kuitenkin ahkeroin raksalla. Tein viimeisiä teippauksia yläkerran kattoon, keräsin roskia ja imuroin alakerran. Roudasin myös ylhäältä tavaraa alakertaan, sillä välipohjan rakentaminen alkaa olla pian ajankohtaista. Yläkertaan tulee kipsivalu ja ennen sitä pitäisi saada valmiiksi sähkötyöt, villoitus ja ilmastointiputket. Valun kannalta olisi järkevää saada se tehtyä ennen joulua, sillä tammikuussa kovat pakkaset voivat hankaloittaa työtä. Katsotaan.

12. marraskuuta 2013

Aivomyrsky



Rakentamisessa on sekin jännittävä puoli, että kun yhtä muuttujaa lähtee muuttamaan, muuttuu lopulta kaikki. Näin kävi ainakin meillä. Ensin keittiökaupoilla käyminen sai aikaan sen, että saarekkeen paikka vaihtui takan vierestä ikkunaseinälle. Kun keittiön pohjapiirustus oli selvillä, saivat takkasuunnitelmat uuden käänteen – tajusin, että keittiön ja olohuoneen jakajaksi voidaan laittaa läpiluukullinen takka. Asiassa oli vain yksi MUTTA, läpiluukulliset takat ovat huomattavasti hintavampia kuin perinteiset yhteen suuntaan auki olevat takat. Tämän seurauksena kustannuksia piti karsia.

Pyytäessämme tarjouksia takasta, olimme liittäneet tarjouspyyntöihin mukaan kaksi hormia. Toinen takalle ja toinen puukiukaalle. Loppullista hintaa tuijottaessani ymmärsin jossain vaiheessa, että puukiuas tulee aivan älyttömän kalliiksi. Koska talomme on 1 1/2 kerroksinen, tarvittaisiin sinne kaksi 8,6 metrin piippua. Puu- ja sähkökiukaan välinen erotus olisi ollut hormien ja kiuasmallin kera n. 2000-2500€. Kuten arvata saattaa, tässä vaiheessa heivasin unelman puukiukaasta ja räiskyvästä tulesta saunassa, olkoonkin se sitten kuinka ihanaa tahansa. Bonuksena vältymme ylimääräisiltä puutöiltä, saunan roskaamiselta ja noelta. Meidän ei myöskään tarvitse odottaa saunan lämpiämistä 20 minuuttia kauempaa.

Kiukaan vaihtuminen sähkökiukaaksi vaikuttaa tietysti saunan suunnitelmiin eli laudesuunnitelmat ja mahdollisesti kiukaan paikka menevät uusiksi. Toiveissa on lauteisiin upotettava kiuasmalli, sekä lauteiden sijoittelu niin, että saunassa on mahdollisimman paljon tilaa loikoilla.

SAUNAN POHJAPIIRUSTUS:






Kiuasvaihtoehtoja...

KUVA


 Helo Rocher ja lasikaulus.
KUVA





Viime perjantaina kävimme tekemässä kaupat takasta. Valinta osui lopulta...

TYT-TY-DYY

Warma-uunien läpiluukulliseen Fionaan:

Varaava takka Fiona 100
KUVA

Takka on varaava ja se tulee meille korotettuna, sekä valmiiksi asennettuna. Tuplakierto ja sytytyspelti kuuluvat vakiovarusteisiin. Alkuperäinen teräshormi muuttui viime hetkellä harkkohormiksi. Piippu menee yläkerrassa makuuhuoneen läpi, joten totesin, että harkkoversio näyttää siellä kauniimmalta ja on lisäksi turvallisempi. Omasta päätöksentekokyvyttömyydestä johtuen lupauduin tekemään takan viimeistelypinnan itse. Nähtäväksi jää tuleeko takasta lopulta betonityyliin tehty harmaa vai valkoinen. Toimitusaika takallamme on vain 2-4 viikkoa, joten elättelemme toiveita siitä, että meillä on takka pystyssä jo ennen joulua.

WARMA-UUNIEN toiminnasta jäi meille erittäin positiivinen kuva. Saimme paikallisesta liikkeestä hyvää palvelua ja rahoillemme vastinetta.  Takan ominaisuuksista voisi mainita vielä sen verran, että se valmistetaan tulenkestävästä Crowal – massasta, joka jalostetaan terästeollisuuden sulatuksessa sivutuotteena muodostuvasta masuunikuonasta. Massa valetaan erikoisvalumenetelmällä erittäin tiiviiksi, jolloin siihen saadaan parhain mahdollinen varauskyky, lujuus ja lämmönkestävyys. Lämpöominaisuuksiltaan runkoelementit ovatkin lähellä vuolukiveä.

Lämmitysalaa Fiona100 on n. 40-80 m2, painoa 1250 kg. Takassa paloilma kiertää uunin kuoren alla savukanavissa jolloin mahdollisimman suuri osa lämmöstä varastoituu runkoon ja runko luovuttaa lämmön tasaisesti ympäristöönsä. Warma-Uunin lämmitysteho perustuu nimenomaan siihen, että lämpöä riittää tasaisesti ja pitkään, eikä tulisijan pintalämpötila nouse normaalilla lämmityksellä polttavan kuumaksi.

Tällaista tällä kertaa.

21. lokakuuta 2013

Takat rivissä

                      Kuva 1                                     Kuva 2                                           Kuva 3

Takkavalikoiman katsastuksen jälkeen finaaliin ovat selvinneet seuraavat kolme ehdokasta: Tiilerin Oliver Funkkis nuotiotakka, Warmauunien Fiona 100 ja Tiilerin Tupla Lauri. Kokemukset kyseisistä takkamalleista kiinnostavat, joten kuulisimme niistä mielellämme lisää.

Ilma on kylmennyt kovasti ja ainakin viime yönä oltiin jo pakkasen puolella. Tällä hetkellä raksalla puhaltavat ilmanlämmittimet, joten olisi mukavaa, jos varaavaa takkaa voitaisiin jatkossa käyttää lisälämmönlähteenä siihen saakka, kunnes maalämpö saadaaan asennettua. Suunnitelmat ovat takan suhteen muuttuneet jo useampaan otteeseen. Haasteita takan+ piipun valintaan tuovat takan vieressä sijaitseva kantava tolppa, sekä yläkerran makuuhuone, jonka läpi piippu kulkee. Kirjoitus aiemmasta takkapohdinnoista löytyy täältä KLIK

Kolmen kärkeen sijoittuvat takat ovat päällisin puolin melko saman näköisiä. Eroja kuitenkin löytyy lähinnä takan ulkomitoissa ja tulipesän koossa. Tiilerin Oliver funkkis on nk. nuotiotakka. Takka on kooltaan suurin: L 1065, S 680 ja K 2045mm. Tulipesän koko on 320 x 450 mm. Warmauunien Fiona on takoista pienin, mutta varustettu isoimmalla takkaluukulla: L 995, S 665 ja K 1650mm. Tiilerin Tupla Lauri on läpiluukullinen takka: L 1065, S 780 ja K 1900mm. Tupla Laurin valitseminen tarkoittaisi sitä, että keittiön saarekkeen paikan pitäisi olla ikkunan puolella. Takan tulta voisi sitten ihailla sekä olohuoneen, että keittiön puolelta.

Takan ulkopinta tulee olemaan rapattu, väri valkoinen tai vaaleanharmaa. Värin lopulliseen valintaan vaikuttaa eniten keittiökaappien ovien väri. Takkaluukun väriksi olemme ajatelleet mustaa. Takkaan tulee päältäliitos, mikä tarkoittaa sitä, että piippu lähtee suoraan takan päältä. Toistaiseksi olemme saaneet tarjoukset Schiedelin piipusta.

9. huhtikuuta 2013

Takka pohdintaa

Yllättävän varhaisessa vaiheessa on tullut eteen kiukaan ja takan mallin valinta. Malli pitäisi päättää jo nyt, koska talopaketin toimittaja on aloittanut talomme rakennesuunnittelun. Hormien määräykset suojaetäisyyksistä palavarakenteisiin materiaaleihin vaihtelevat, mikä vaikuttaa luonnollisesti piipun sijaintiin 1,5 kerroksisessa talossa. Lisäksi hormin, sekä takan yhteensopivuus pitää varmistaa takan toimittajalta. Muutamilla takkatoimittajilla on oma horminsa, jota myydään ainoastaan takkatoimitusten yhteydessä.

Projektin alussa olimme kiinnostuneita normatherm-vesitakasta. Lämmitysjärjestelmän vaihduttua loppumetreillä maalämpöön, menivät takan suunnitelmat uusiksi. Nyt vaihtoehtoina ovat kiertoilmatakka ja varaava takka. Molemmissa takoissa on omat etunsa. Varaava takka luovuttaa lämpöä hitaasti huonetilaan, jolloin ei ole vaaraa siitä, että huone kuumenisi liikaa. Vastaavasti kiertoilmatakka kierrättää ilmaa huonetilassa, jolloin huone lämpenee nopeasti. Tästä on hyötyä, mikäli takan lämmöstä halutaan nauttia ennen nukkumaan menoa.

Maalämpöpumpusta johtuen, emme aio juurikaan käyttää takkaa lämmitystarkoitukseen (kylmimpiä pakkaspäiviä lukuunottamatta). Todennäköisesti maalämpö tulee edullisemmaksi kuin polttopuiden ostaminen. Saunaan meille on tulossa puukiuas, joten puutyöt saunan lämmityksen yhteydessä täyttänevät pyromaani-tarpeemme. Takkaa käytetään pääasiallisesti tunnelman luojana, sekä varalämmönlähteenä mahdollisten sähkökatkosten aikana.

Rakentamisessa haluaisimme suosia oman paikkakuntamme toimijoita ja olemme mm. käyneet tutustumassa paikalliseen Warma-uunien takkavalikoimaan. Warma-uunit valmistaa kotimaisia tulisijoja ja toimittaa niin varaavia- kuin kiertoilmatakkojakin.

Mallit: Warma-uuni, kiertoilmatakka KIT 100 ja KIT 85 hissiluukulla






KIT 100KIT 75 hissikulmaluukulla


 Kuvat: http://www.warmauunit.com/tuotteet/kiertoilmatakat/kiertoilmatakka-kit-85-hissi/

Warma-uunien varaava takka Fiona 100 kulmaluukulla ja Fiona 100.




Kokkolan asuntomessuilla 2011 meitä ihastutti Kannustalojen kohteessa seuraava takka:

Kuva: http://www.asuntomessut.fi/category/product/takka?page=6
Linnatulen valmistaman takan väritys on hieno ja takkaa kiertää reunus, johon voi halutessa laittaa valokuvia, tuikkuja tms. Takka toimii hyvin tilanjakajana, koska jatkuu yhtenäisenä kattoon saakka. Meillä takka tulee olohuoneen ja keittiön väliin. Takan toiselle puolelle tulee keittiösaarake liesituulettimineen, joten takan taakse täytyy rakentaa palomuuri tai vaihtoehtoisesti takan pitää ylettyä ylös saakka, kuten tässä mallissa.

Jottei homma menisi kuin Strömsössä, meidän täytyy myös huomioida takan vasemmalle puolelle tuleva kantava tolppa. Tolppa ei palomääräysten mukaan voi olla osa takan rakennetta. Emme kuitenkaan haluaisi jättää puista tolppaa näkyviin, joten olemme miettineet esim. takkasydämen ostamista ja kalsiumsilikaattilevyjen tai siporexharkkojen käyttöä kuorirakenteena. Otin yhteyttä Lämpömaa nimiseen takkatoimittajaan ja sainkin oikein hyvää palvelua. Tässä muutama esimerkki heidän toimittamistaan takkasydän vaihtoehdoista:


Kuvat: http://www.lampomaa.fi/Takkasydamet/Takkasydamet.html                                     

Takan pinta tulee olemaan rapattu,värinä harmaa. Lasiluukun tulisi olla mahdollisimman iso. Toistaiseksi en ole osannut päättää otammeko suoran vai kulmaluukullisen mallin. Takka voi olla leveydeltään maksimissaan 120cm, mikä ei ole paljon. Leveämpikin takka olisi mahdollinen, mutta silloin menettäisimme mahdollisuuden jatkaa ruokapöytää (isommalle porukalle). Lisäksi on SE tolppa. Yksi tapa häivyttää tolppa on rakentaa puukolo polttopuille tolpan viereen. Takan hormi tulee olemaan teräksinen, päältäliitos. Hormin suojaetäisyysvaatimus palaviin rakenteisiin pitäisi olla mahdollisimman pieni.