12. huhtikuuta 2014

Roiskeita siellä täällä



Koska kattopaneelit ovat vielä sahalla, joten päätin alkaa maalaamaan yläkerran seiniä. Seinien maalaaminen tässä vaiheessa on helppoa, kun ei tarvitse varoa parkettia tai kattopaneeleita. Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi kuopuksen huone. Maalasin seinät kahdella eri maalilla. Maalit:  Tikkurilan Tyrsky S500 ja Tikkurilan Piazza Y487. Aloittaessani maalausta, säikähdin vaalean harmaan Piazzan sävyä. Se oli mielestäni liian tumma ja väri likaisen harmaa. Onneksi jatkoin maalaamista, sillä yhden kokonaisen seinän jälkeen totesin, että lopputulos näyttää juuri siltä kuin sen pitääkin. Valokuvissa Piazza näyttää lähes valkoiselta. Seinän yläreunaa katsoessa voi havaita, että ero valkoiseen on kuitenkin aika iso.






Kahden maalikerroksen jälkeen tumman harmaa seinä näyttää enemmän tumman siniseltä.  Väri oli pojan toive, sillä hän haluaa avaruushuoneen planeettoineen yms. Tehosteväreiksi huoneeseen olen ajatellut kirkkaan keltaista ja turkoosia. 





Pidän maalaamisesta, mutta sutien/telojen/vispilän ym. putsaamiset eivät kuulu lempipuuhiini. Toistaiseksi meillä ei ole yhtään pesuallasta, joten pesemiset pitää hoitaa pihalla jääkylmällä vesiletkuvedellä. Pensselit ja vispilä kannattaakin laittaa likoamaan heti maalaamisen jälkeen, sekä maalikaukalo suojata muovipussilla, jolloin sitä ei tarvitse pestä ollenkaan.
 
Pakko oli mukaan liittää vielä tämä kuva läikkyneestä maidosta. Maalata voi monella tavalla.



1 kommentti :

  1. Ihana tuo haamukäsi! Jospa se hoitaakin kotitonttuja raksalla apumiehen hommat ihan itsestään.

    VastaaPoista