28. kesäkuuta 2014

Betoni peittoon




Ensimmäinen huone on saanut parketin pintaansa. Parketti on luonteeltaan rouheaa; pinnassa näkyvät oksankolot ja laudan sivut ovat viistetyt. Värivaihtelua esiintyy jonkin verran, mutta punertavuudelta on vältytty. Itse yllätyin todella paljon siitä, miten luonnolliselta parketti näyttää lattiassa. Näytepala antoi aivan erilaisen kuvan parketista. Tässä kohtaa täytyy sanoa, että hyvä näin, sillä alkujaan pelkäsin valmiin lattian näyttävän kylmältä ja taittavan vaaleanpunaiseen. Luonnossa lattia on vielä huomattavasti vaaleampi kuin näissä hämärässä napatuissa kuvissa.


 Kattoon on alkanut ilmestyä led-valoja. Spotit kuuluvat meillä selkeästi sarjaan "low-budjet", panostetaan sitten mieluummin valaisimiin, joita voi ostella paremmin ajan kanssa, kun kukkaro antaa myöden. Pitkään mietimme valaistuksen oikeaa värisävyä. Sähkärin mukaan 4000K saattaa kotioloissa vaikuttaa liian kylmältä ja kirkas pistemäinen valo rasittaa silmiä. Päädyimme pähkäilyn jälkeen perinteiseen lämpimään 3000K valaistukseen. Katsotaan riittääkö valon teho talviaikaan.

 




 Keittiötasojen asentajat kävivät laittamassa valkoiset kvartsitasot paikoilleen. Aiemmin keittiö on näyttänyt epämääräiseltä kasalta hyllyjä, mutta nyt päästiin ensimmäistä kertaa fiilistelemään miltä keittiössä tuntuu. Keittiön allas on Blancon silgranit värinä alu metallic. Altaan materiaali on kestävää kivikomposiittia, jossa eivät näy lika ja vesiroiskeet yhtä hyvin kuin teräsaltaissa. Allas on kiinnitetty kivitasoon altapäin.





 Ja sitten vielä se moka... Allasta asennettaessa käytettiin porakonetta, joka tietysti kiristi ruuvin liian tiukalle, jolloi kivitason kulma murtui. Asentajat kertoivat asentaneensa kivitasoja 8 vuotta ja tämä on toinen kerta kun näin on käynyt, että sillä lailla. Nyt koko kivitaso menee vaihtoon ja uusi yritys 2 viikon kuluttua. Sinällään tämän ei pitäisi vaikuttaa meihin millään tavalla. Muuttoaikataulussa pysytään ja nykyiselläänkin keitiötä voi käyttää.




2 kommenttia :