Kaupungin arkkitehti nro 1:n ehdotuksesta talon ulkonäköä muutettiin perinteisempään suuntaan. "Virallisen" rakennusvalvontakäynnin yhteydessä kaupungin arkkitehti nro 2 veti maton alta huomauttamalla, että talon pitäisi ulkonäöllisesti aina heijastaa aikaa, jolloin se on rakennettu. Epäilyksen siemen on siis kylvetty ja muutaman painajaisunenkin olen kerennyt näkemään. Unissa talostamme on tullut 90-luvun helmi: mintunvihreä puutalo romanttisin koristein.
Eniten olen kuitenin miettinyt ikkunoita. Pakettiin kuuluvat perusikkunat vaihdoimme lopulta energiatehokkaampiin Pihlan Termo-ikkunoihin. Termo e on kaksipuitteinen puualumiini-ikkuna, jonka molemmissa puitteissa on eristyslasielementti. Ulkopuitteen eristyslasi korvaa tavallisten MSE- ikkunoiden ulkopuitteissa käytettävän tasolasin. Perinteiseen kolmilasiseen MSE-ikkunaan verrattuna Termo-ratkaisulla pitäisi olla parempi U-arvo ja ääneneristävyys, sekä hyvä suoja auringon lämpösäteilyä vastaan. (Koko ikkunan U-arvo on alkaen 0,77 W/m2K). Taloon tulevat ikkunaristikot mietityttävät edelleen. Toisaalta pidän ristikoista, mutta en ole yhtään varma näyttävätkö ne hyvältä vielä 5 vuoden jälkeen? Kävin eilen netissä tutkailemassa ja yllätyksekseni huomasin, että Pihlalla on uutuutena tullut valikoimiin irrotettavat ikkunaristikot. Alumiininen kehäristikko asennetaan ikkunaan sisältäpäin eikä sitä tarvitse irroittaa pesun ajaksi.Vieläköhän ikkunamme ehtisi vaihtaa näihin?
Kuvat: Pihla-ikkunat
RISTIKOILLA VAI ILMAN? |
Moi,
VastaaPoistaOta isot ristikot ikkunoihin -- ei liian tiheät ja mielestäni tietysti riippuu ikkunoiden kokoluokasta.:)) Vaikeita päätöksiä..
T,Kati
Tarkoitatko, että "ruutuja" olisi vähemmän, mitä tällä hetkellä piirustuksiin on piirretty? Itse ajattelen, että ikkunat näyttävät paremmilta sisältä ulospäin katsoessa, kun niissä ei ole ollenkaan ristikoita. Ulkoa päin katsottaessa taas ristikollinen ikkuna näyttää kivemmalta. Lisäksi kehäristikkoja saa leveyksillä 25, 60 ja 90 mm eli siinäkin voi vielä säätää, huh huh.
VastaaPoistaTervetuloa uusille lukijoille =)
Moi,
PoistaSe on vaikeaa valita -- ainakin tuossa teidän julkisivukuvissa oli kivat ikkunat ja joo, itse jos nyt ottaisin ikkunamallin... Niin ottaisin tällaisen mallin valkoisena --eli en päälle tulevia ristikoita. http://papunet.net/sites/papunet.net/files/kuvapankki/Ikkuna_vari.jpg
Mutta makuasia:))), jotenkin itse tykkään kovasti tästä.
Terkut!!
Moi,
VastaaPoistaMakuasioita kyllä. Ainakin oma mieli muuttuu säännöllisin väliajoin, joten ihan varmasti ehdin kyllästyä valitsen sitten mitä tahansa ;) Lähetin sähköpostia talomyyjällemme ja sovimme, että ikkunan ristikot vaihdetaan irrotettaviin ristikoihin. Toivottavasti näyttävät sitten kivoilta. Tuo sinun laittaman linkin ikkuna oli kanssa todella ihastuttava. Siitä tulee mieleen vanhat suomalaiset puutalokorttelit.
Kati: olisin kysynyt vielä, että onko teillä integroitavat sälekaihtimet? Jos on niin oletteko olleet niihin tyytyväisiä?
VastaaPoista