Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ilmastointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ilmastointi. Näytä kaikki tekstit

13. tammikuuta 2014

Lattia rakentuu




Yläkerran lattian levytykset etenevät. Olimme etukäteen kuvitelleet homman hieman helpommaksi, mutta heti työn alkaessa illuusio nopeasta levyjen asentamisesta romuttui. Eihän ne välipohjapalkit olekaan mitoitettu levyjen mittojen mukaisesti! Lastulevyt ovat pontattuja päistä ja sivuista. Levyjen lyhyiden sivujen pitää olla välipalkkien päällä. Lisäksi seinien vierustoilla ja pilarien kohdalla levyt pitää tukea. Jonkin aikaa levyjä pyöriteltiin ja mietittiin miten jako saataisiin toimivaksi. Tehtävä osoittautui mahdottomaksi, joten jouduimme pätkimään levyjä, sekä rakentamaan posipalkkien väliin erilaisia tukia, jotta rakenne olisi varmasti kestävä ja valmistajan ohjeiden mukainen.

Ilmeisesti Jettatalo, kuten muutkin talotoimittajat optimoivat välipalkkien määrän niin, että kustannukset pysyvät mahdollisimman alhaisina. Mikäli asennus kuuluu talopakettiin, eivät asentajat edes välitä siitä, että levyjen sivut jäävät tukematta. Itse tehdessä näitä juttuja tulee kuitenkin mietittyä vähän tarkemmin. Emme halunneet ottaa mitään riskejä yläkerran lattian painumisen kanssa. Ilman tukirakenteita huoneen seinän vierustalla ja aukkojen kohdalla olevat levyt olisivat käytännössä olleet tyhjän päällä. Vaivannäön ansiosta voimme tulevaisuudessa huoletta asentaa painavia huonekaluja myös huoneiden reunoille.





 




Lattian lisäksi myös tekninen tila on saanut lisää täytettä. Ilmanvaihtokone on asennettu paikoilleen. Ilmanvaihtokoneemme on vallox 110 SE. Ilmanvaihtokoneeseen tulee lisävarusteina CO2 hiilidioksidianturi olohuoneeseen ja RH-kosteusanturit kylpyhuoneisiin, sekä takkakytkin. Kyseinen vempain pitää toivon mukaan huolen siitä, että tiiviiksi rakennetussa talossa ilma vaihtuu hyvin ja säätyy automaattisesti. Meille on tulossa myös putzerin keskuspölynimuri. Astmaatikkoperheessä on hyvä asia, että pölyhiukkaset johdetaan suoraan pihalle. Imurin sijoituspaikka tulee olemaan kodinhoitohuoneen siivouskaapissa. Imurinletkun rasioita on yht. 3 kpl, keittiön sokkeliin tulee  rikkaluukku. Pölärin valkoinen putki näkyy kuvan vasemmalla puolella.








27. lokakuuta 2013

Talviaikaan siirtyminen

Kellojen siirtämisen jälkeen raksalla tulee pimeää jo ennen kuutta. Työmaalamput ja loisteputkivalaisimet on otettu käyttöön. Valo talon sisällä on kelmeää ja seinätkin masentavan ruskeita. Valehtelisin, jos väittäisin, että tämä vaihe rakentamisesta on innostavaa. Päinvastoin tuntuu siltä, että tuntikausien nysväämisen jälkeen, nähtävissä ei ole yhtään mitään. Ehkä se johtuu vain valosta tai pikemminkin sen puutteesta.

Erityisesti puutavara herättää välillä ihmetystä, kun ei voi olla ihan varma mihin kaikki osat oikein kuuluvat. Asioihin saa parhaiten tolkkua, kun ajattelee yhtä työvaihetta kerrallaan. Tänään oli vuorossa tuulensuojalevyjen asentaminen kattoon. Tässä yhteydessä tutustuin uuteen härpäkkeeseen nimittäin akkunauharuuvinvääntimeen (= akkunauhuri). Pienen alkukankeuden jälkeen ruuvit upposivat vauhdilla levyihin.




 Kuvia eri työvaiheista:

Kattotuolit vuorattiin tuulenohjainpahvilla puhallusvillakotelointia varten.

Tuulenohjainpahvit parvekkeen lyhdyssä

Tuulensuojalevyt kiinnitettyinä kattotuolien väleihin

Levyt uretaanivaahdolla tiivistettynä



Roinaa...

Lisää roinaa...

Ilmastointiputket yläpohjassa melkein valmiit.

Mahtaa olla mukavaa hommaa puhallusvillamiehellä ryömiä tuolla yläpohjassa. Tilaa on ilmastointikanavien eristämisen jälkeen todella niukasti. Asentajan puolesta toivon sydämmestäni, että hän on minikokoinen.

Kirjoittelin muutamia viikkoja sitten olohuoneen ikkunastamme, jonka lasiin oli ilmestynyt särö. Tällä viikolla Pihla-ikkunoiden asentaja oli käynyt vaihtamassa hajonneen ikkunan paikalle uuden ikkunan. Jettatalo hoisi reklamaatiomme hyvin ja vieläpä kohtuullisen ajan sisällä, kiitos siitä!

14. lokakuuta 2013

Raksakuulumiset


 Sillä välin, kun olen sairastellut kotosalla, on parempi puoliskoni jatkanut ahkerointia raksalla (ainakin todistusaineiston perusteella :). Vuorossa on ilmastointiputkien asentaminen ja eristäminen. Vaihtoehtoja ilmastointiputkien eristämiseen oli meillä kaksi: insuplast ja perinteinen karhuntaljavilla. Viimeksi mainittu vei lopulta voiton edullisuutensa vuoksi. 
Asennuksessa peltiset ilmastointikanavat saavat karhuntaljasta takin ympärilleen. Saumat teipataan ja foliopintaisen villan paikallaan pysyminen varmistetaan rautalangalla. Tähän mennessä ollaan saatu yläkerran päärunkoputki valmiiksi. Alakerran lämpimässä tilassa kulkevat putket ovatkin sitten helpompia, sillä niitä ei tarvitse eristää. Ilmastointiputkien äänenvaimennuslaatikoiden kanssa kävi pieni moka. Tilattiin niitä vahingossa liikaa ja nyt niitä riittäisi joka makuuhuoneelle. Ilmastointikoneen lähdölle joka tapauksessa laitetaan kaksi vaimenninta sarjaan, jotta koneen melu ei kuuluisi asuintiloihin.



 Ilmastointi putkia pihamaalla odottamassa asennusta.



 Valokuvien perusteella myös tallin ulkoverhoilu on nytkähtänyt eteenpäin. Periaatteessa talli selviää aluskate+tuulensuojalevy asennuksella talven yli, mutta aina parempi, jos ehdimme saada peltikaton ja puuverhoilun valmiiksi ennen lumen tuloa. Juuri nyt tuntuu siltä, että raksalla olisi vaikka mitä tehtävää. Tavaraa on roudattu urakalla yläkertaan ja tarkoitus olisi vähitellen saada kaikki pihalla lojuvat tavarat suojaan. Aina välillä joutuu itseään muistuttamaan siitä, että rakentavathan ne ihmiset talvellakin. Kauhea hoppu olisi kuitenkin saada talo lämmitysvalmiuteen saakka ennen pakkasia.

 Väliaikaiset portaat paikoillaan.
Olohuoneen korkea osa laudoitettiin väliaikaisesti, jotta tuulensuojalevyt ym. päästään laittamaan paikoilleen.
Lattiat hiottu

Myös aiemmin kirjoittelemani "talitiaisten mysteeri" saatiin selvitettyä. Tintit pääsivät rakennukseemme etuoven kautta. Jettatalojen rakennusaikaisessa ovessa oli sen verran iso rako yläreunassa, että tintit syöksyivät siitä ohjusten lailla sisätiloihin. Ovi fiksattiin laittamalle sen yläreunaan laudanpätkä, eikä sen koommin ole tinttejä sisällä näkynyt.