Kylpyhuoneen seinien muuraus edistyy tasaiseen tahtiin. Kirjoittelin aiemmin murheista liittyen kylpyhuoneen lattiakaivon kaatoihin. Hiomakone saatiin lopulta toimimaan ja lattian kaadot korjattua. Yksi ylimääräinen työpäivä hiomiseen meni.
Yläpuolella oleva kuva on otettu saunan puolelta. Suihkujen taakse tulee pitkänmallinen shampoosyvennys ja ylityspalkki on jo nostettu paikoilleen. Kylpyhuoneen nurkissa näkyvät linjatolpat, joihin on kiinnitetty linjanarut. Narujen ja vatupassin avulla seinästä saadaan tehtyä suora. Kahiharkot on muurattu saneerauslaastilla, jolloin seinästä tulee hieman tukevampi kuin liimaamalla. Ensimmäinen varvi piti muurata paksulla laastilla kiinni lattiaan, koska alusta oli reunoilta hionnan jälkeen epätasainen.
Toinen murhe raksalla on ollut putkarien aikaansaannokset. Jostain syystä kylpy- ja kodinhoitohuoneen putkien paikat eivät ole osuneet kohdilleen. Hanojen putkien on tarkoitus kulkea kylpyhuoneen seinien sisässä, mutta putket törröttivät muutaman senttimetrin kylpyhuoneen puolella. Että otti päähän jälleen kerran. Sama juttu alakerran wc-istuimen viemärin kanssa, joka on jopa 15cm sivussa pohjapiiroksen kuvasta. Onneksi meille on tulossa vessaan seinämallinen vessanpönttö, joten viemäriputkea voidaan kuljettaa kotelon sisässä. Kylpyhuoneen viemäriputket sen sijaan jouduttiin piikkaamaan auki. Hieman jännitti osutaanko lattialämmitysputkiin, mutta kunnialla tästäkin selvittiin. Harmittaa vain käyttää aikaa toisten jälkien korjaamiseen. Hyvä, että sentään välineet löytyvät omasta takaa, eikä mies ole mikään tumpelo.
Thumps up miehelle!
VastaaPoista:)
PoistaSyö miestä toisten tuperointi. Kukas LVI-hommat on tehnyt niin tietää ihmiset välttää?
VastaaPoistaTarkoituksenani on pitää blogin sisältö positiivissävytteisenä, joten en ainakaan vielä lähde paljastamaan urakoitsijoiden nimiä. Yhteistyö LVI-urakoitsijan kanssa on sujunut tähän saakka muuten hyvin, joten mieluummin ratkaisemme asiat kasvotusten heidän kanssaan.
VastaaPoistaOliko mitään ongelmia saneerauslaastilla muuratessa, halkeamia saumoissa?
VastaaPoistaEi ollut ongelmia muuratessa, eikä tullut halkeamia saumoihin laastin kuivuttua.
Poista