7. maaliskuuta 2014

Ulko-ovi ja lattialaattoja





Kevättä rinnassa. Aurinko on pilkahdellut jo useampana päivänä peräkkäin ja antanut toivoa pitkän, harmaan talven taittumisesta. Mahtaakohan johtua valon lisääntymisestä, kun raksalla on menty lähiaikoina isoin harppauksin eteenpäin?

Kaskipuun ulko-ovi saapui viime viikolla tontille ja se saatiin nopeasti paikoilleen. Oven pielistä puuttuvat vielä vuorilaudat, joten sisäänkäynti näyttää hieman hullunkuriselta. Abloyn lukkojen asennus vaatikin sitten useamman yrityskerran. Lukko oli osina ja osien mukana tuli pala, jonka kohdalla ohjeissa luki asennetaan tarvittaessa. Kun olimme yömyöhään lähdössä raksalta kotiin kävi selväksi, että palaa tarvitaan. Ovi ei nimittäin enää suostunut menemään lukkoon. Minä olin tietysti siinä vaiheessa jo kurvannut muksujen kanssa pihasta kakkosautolla ja mies jäi yksin ilman puhelinta räpeltämään ulko-oven kanssa. Paria tuntia myöhemmin kotiin saapui vihainen ukko, joka kertoi laittaneensa lukon paloiksi ja kasanneensa sen uudestaan nälkäisenä pimeässä. Perusraksameininkiä siis.

Tänään kävimme hakemassa laattamalleja paikallisesta rautakaupasta. Lattialaatat on jo valittu, mutta kylpyhuoneen/vessojen seinälaattoja vielä mietitään. Toimitusaika laatoilla on onneksi lyhyt, noin 3 päivää.



Eteisen laatta 60 x 60

 
Teknisentilan laatat 10x10


Ragno Consept-nimistä lattialaattaa on mahdollista tilata myös koossa 75x75. Isomman kokoinen laatta olisi näyttänyt todelta kivalta eteisessä, mutta meidän kylpyhuoneessa 60x60 jako toimii paremmin, joten päädyttiin valitsemaan kyseistä laattaa eteisen, kodinhoitohuoneen, sekä kylpyhuoneen lattioihin.

Alakerran kylpyhuoneen muuraus on saatu valmiiksi ja yläkerran seinien tasoitus aloitettu. Pintamateriaalien ja kalusteiden kanssa tulee vielä kiire. Samaan aikaan pohdinnassa ovat laatta-, parketti- ja valaisinvalinnat. Lisäksi pitäisi päättää keittiötoimittaja, sekä tilata portaat. Pääparka.

2 kommenttia :

  1. Suosittelen lämpimästi, että suojaatte ulko-ovenne todella hyvin nimittäin niillä on tapana ottaa kolhuja vastaan ja laatturin jäljiltä mäskiä, kiitettävissä määrin. Meillä lopullinen ulko-ovi asennetaan vasta muuton jälkeen, viisastuneena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyisikö lukijoilta hyviä vinkkejä ulko-oven suojaukseen? Meillä rakennusaikainen ovi falskasi kylmää ilmaa ja oli niin haperossa kunnossa, että päätettiin laittaa oikea ovi paikoilleen jo nyt. Ylimääräisiltä roiskeilta (maalit, mäskit ym.) ovi on helppo suojata suojamuovilla, mutta oven naarmuuntumista on vaikeampi estää :/

      Poista