10. toukokuuta 2014

Kurkistus sisälle




 Aika on taas hurahtanut, joten päätin pitkästä aikaa päivitellä raksakuulumisia. Tällä hetkellä talolla tapahtuu samaan niin paljon asioita, että on välillä vaikeaa priorisoida työjärjestystä. Talo näyttää valmiimmalta päivä päivältä, vaikka hurjasti onkin vielä asioita, jotka pitää saada tehdyksi ennen muuttoa. Kattopaneelit ovat nyt vihdoin kaikki paikoillaan. Samoin seinien tasoitustyöt ovat valmiit. Alakerran katto maalataan vielä kertaalleen sävyllä paperin valkoinen. En tiedä mitä valkoisen sävyä ihmiset ovat yleensä laittaneet kattoihinsa, mutta järkeilin, että kun seiniin tulee paperin valkoista niin ei sen silloin katossakaan pitäisi näyttää ihan pöljältä. Keittiön toimitus on seuraavalla viikolla ja portaiden toimitusta siirrettiin viikolla eteenpäin.

Tämän päivän saavutuksena olivat eteisen lattialaatat. 60x60 kokoiset laatat vaativan hieman harjoittelua, mutta u-tuben ja oikeiden työvälineiden avulla tällaiset ensikertalaisetkin saivat ihan kohtuullista jälkeä aikaan. Laatoittamisessa käytettiin isoa laattaleikkuria ja joustavaa lattialaastia. Laasti levitettiin makkarakammalla ja "kammattiin" auki. Varmuuden vuoksi levitimme vielä ohuen kerroksen laastia laatan nurjalle puolelle. Saumat tehtiin kapeina, 1mm rakojen aikaan saamiseen käytettiin Rubi-tasokappaleita. Tasokappaleiden avulla lattian pinnasta pitäisi tulla tasainen, jolloin laattojen reunaan ei lyö varvastaan.






Hyvä laattaleikkuri on laatoitustöissä kaiken a ja ö. Jälleen kerran voimme kehua paikallista laattakauppaa, josta saimme aivan huipputason pelin lainaan. Kyseinen Rubi-laattaleikkuri maksaisi uutena 569€ ja eron perusleikkuriin kuulemma huomaa ;)






Työn päätteeksi laatat piti vielä puhdistaa märän rätin kanssa laastiroiskeista. Laastijälkien  poistaminen on huomattavasti helpompaa tässä vaiheessa, kun laasti ei vielä ole jämähtänyt kiinni laattojen väleihin ja pintaan. Lapsilla oli hieman vaikeuksia pysytellä pois uudelta lattialta. Onneksi niitit ja pultit toimittivat käpylehmien virkaa ja niiden parissa kului aika hyvin, kun kännykästä oli virta loppunut.


5 kommenttia :

  1. Heippa, teillä alkaa näyttää todella hyvälle. Oma salainen haaveeni on että opettelisin laatoittamaan lattian oman rakennusprojektimme aikana. Saas nähdä kuin käy. Ajattelin aloittaa varaston lattiasta ja katsoa sen jälkeen josko uskallan laatoittaa myös talossa kuivat tilat. Meille tulee läshes koko alakertaan laattalattia, joten itse laatoittamalla säästäisi piiiiiiitkän pennin. :-)
    Onko mitään käytännön kautta opittuja vinkkejä kuinka kannattaa toimia ison laatan kanssa? Muuta kuin tuo hyvä laattaleikkuri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa. Ei se laatoittaminen mikään mahdoton homma ole, joten rohkeasti kokeilemaan vaan :) Raskasta tuo laastin levittäminen kyllä on ja oikeat välineet/laasti tarvitaan.

      Näin jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut hommata muiden roippeiden lisäksi imukupit niin laatat olisi saanut nostettua suoraan paikoilleen. Isoa laattaa ei nimittäin kannata enää liikutella sen jälkeen, kun sen on laskenut laastin päälle. Muutoin laatta helposti vääntää muita laattoja vinoon ja hetken päästä saumat eivät enää kohtaa nurkissa niin kuin pitäisi. Jos laattaa painaa liikaa tai laastia on liian paljon, alkaa se helposti pursuamaan laatan reunojen yli. Ylimääräinen laasti kannattaa myös pyyhkiä heti pois, jotta saumaaminen myöhemmin onnistuu.

      Niin ja tärkeintä on saada se ensimmäinen rivi suoraan. Linjalaaseri on tässä oiva apu :)

      Poista
    2. Kiitos näistä vinkeistä. Käytännön kokemukset on aina parhaita opetusvideoiden lisäksi. :-)

      Poista
    3. :) itsekin olen saanut raksablogeista monta kullanarvoista vinkkiä. Etenkin sisustamispuolella helpottaa todella paljon, kun voi käydä muiden blogeissa tutkailemassa, miltä eri vaihtoehdot näyttävät. Loppuvaiheessa aika ei oikein tahdo riittää rautakaupoissa kiertämiseen.

      Poista
  2. Kateellisena seuraan kun teillä on jo näin valmista! Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista