16. heinäkuuta 2013

Ei vielä






























Kattotuolit ovat saapuneet! Talopaketin piti alunperin saapua manantaina 15.7. Jettatalolta kuitenkin ilmoitettiin, että asennus tapahtuukin vasta torstaina 18.7, joten hetki joudutaan vielä odottelemaan. Oikeasti parin päivän viivästys ei haitannut meitä yhtään, sillä täytöt olivat vielä tuolloin pahasti kesken. Sokkelin valun jälkeen tontilla on näperrelty monen moista: on asennettu routaeristeet ja salaojittavat eristeet (Fuktisol). Tehty reikiä anturamuottien muoveihin, jotta antura pääsee tarvittaessa kuivumaan. Sokkelin eps-eristeeseen on tehty viiste tulevaa seinän tippapeltiä varten yms.

Talon sokkelin rakentaminen eps-harkoilla aiheutti meille tavallista enemmän päänvaivaa. Perinteinen patolevy sokkelin pinnassa ei tuntunut hyvältä ajatukselta, koska eps-harkon pinta on betonia pehmeämpää ja ajan kuluessa patolevyn nappulat todennäköisesti painuisivat eristeen sisään. Patolevyn ajatushan on siinä, että sokkelin ja levyn väliin jää ilmarako, josta kapillaarinen kosteus pääsee tuulettumaan pois. Päätimme pelata tässä asiassa varman päälle ja valitsimme maanalapuolisille osille salaojittavan fuktisol-levyn. Fuktisol-levy on tehty "eps-kuulista", jotka on liitetty yhteen bitumilateksiliimalla. Levyjen toimintaperiaate selviää alapuolella olevasta kuvasta.

Kuva: www.isodran.fi/index.php
Mikäli kyseinen tuote jotain teistä kiinnostaa lisätietoa löytyy osoitteista: www.isodran.fi/isodran-levy/ ja www.malander.fi/fuktisol_salaojittava_lammoneriste.

Kuvia tämän päiväisistä edistysaskelista:
Sokkelin täyttöä...
Putket vedettynä tekniseen tilaan
Saunaan vedettiin raitisilmaputki anturan alituksena
Perustusten tekovaihe  on tuntunut ikuisuudelta, vaikka aikaa tähän on kokonaisuudessa kulunut  1,5kk. Töitä on paiskittu urakalla ja silti tontilla ei ole ollut nähtävissä muuta kuin valtava soramonttu. Välillä on tuntunut siltä, että ainut merkki projektin etenemisestä ovat tappavaan tahtiin postiluukusta tipahtelevat laskut. Tuntuu epätodelliselta ajatella, että parin päivän päästä talon seinät jo nousevat.

...Ei nyt vielä nuolaista ennen kuin tipahtaa vaan keskitytään olennaiseen. TODO-lista: pitäisi koota telineet, asentaa maakiilat, tasata maa 3 metrin alueelta talon ympäriltä, sekä varata kevytsuojapeitteitä ja sopiva alue Jettatalon tavarantoimitusta varten. Mitäköhän vielä?


10. heinäkuuta 2013

Sokkeli (eps-harkko)

Sokkelin rakennusmateriaaliksi valikoitui lopulta Malander eps-harkko. Perustavan tarjous valmiista perustuksista oli liian suolainen, eikä betoniharkkojen sahaaminen/betonin myllyttäminen tontilla innostanut. Sokkelin teko aloitettiin la 7.7 ja aikaa työhön oli varattu 4 päivää. Haastavimmaksi tehtäväksi osoittautui sokkelin kulmien mittaaminen paikoilleen. Anturan tartuntateräkset piti saada kohdistettua eps-harkkojen keskelle. Tässä vierähti tovi.























Eps-harkkojen työstäminen oli nurkkia lukuunottamatta helppoa. Nurkissa jouduimme kikkailemaan, koska taloelementtien vuoksi harkkojen asennus tapahtui niin, että paksumpi eristekerros 130mm tuli sisäpuolelle. Päätyharkoista saatiin kulmapaloja sahaamalla ne ensin puoliksi, jonka jälkeen toinen sivu avattiin. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta soramontussa 30C° helteessä työ tuntui tuskaisen hitaalta.

Sahattu nurkkapala raudoituksineen
Surrausta

Raudoituksiin käytettiin 8mm harjaterästä. Teräksiä laitettiin vaakaan harkkojen välituissa oleviin uriin. Jatkokset surrattiin yhteen ja kulmissa teräkset taivutettiin. Pystyteräkset 30cm välein, kantavan väliseinän kohdalla 20cm välein. Harkkoja pinottiin päällekkäin kolme kerrosta ja ne liimattiin yhteen uretaaniliimalla. Lopuksi harkkorivi suoristettiin muovikiiloilla.

Valmista seinää

  








































 
Välillä käytiin tankkaamassa autotallin anturan luona.

Sokkeli valettiin ti 9.7. Valupäivä oli kiireinen. Kantavan väliseinään kohdalle piti rakentaa lattiavalun vuoksi 8 cm korotusosa+ kantavan väliseinän pilarit. Tähän saatiin onneksi apuja. Lopuksi sokkelin ja anturan väli tiivistettiin uretaanivaahdolla.

Betonia tilattiin sokkelin täyttöön ja betoniviisteen tekoon 5,3 kuutiota. Betonimäärä riitti juuri ja juuri. Sokkeli valettiin tekemällä kaksi kierrosta talon ympäri. Betonin tiivistämiseen käytettiin minivibraa. Harkot kestivät valun hyvin ja homma oli ohi kahdessa tunnissa. Lopputulos: hyvin eristetty 14cm leveä teräsbetoniseinä ja palanut selkänahka.

Eps-harkot toimivat pienistä epäilyistä huolimatta hyvin. Tosin olisimme toivoneet, että harkkojen mukana olisimme saaneet selkeät = numeroidut ja kuvalliset asennusohjeet, eri työvaiheista. Malanderin eps-harkko on erittäin mittatarkka ja nappulat herkkiä pienillekin epätasaisuuksille. Mikäli anturassa on pientäkin heittoa, tulee nappuloiden yhteensovittamisesta vaikeaa. Kulmien sahaaminen saa myös aikaan sen, että nappulat eivät enää välttämättä sovi kunnolla yhteen ja harkot alkavat nousta ponteistaan. Harkkojen kyljissä oleva mittaviivasto 5cm välein tarkoittaa käytännössä sitä, että perustusten mittojen pitää olla viidellä jaollinen. Mikäli harkon erehtyy sahaamaan viivan vierestä, sillä ei tee enää mitään.

Eps-harkkojen parhaisiin ominaisuuksiin kuuluu ehdottomasti niiden keveys. Lisäksi rakentaja arvostaa sitä, että työmaa jää siistiksi, kun ei tarvitse purkaa laudoituksia tms. Meillä kaikki perustusten teosta jäljelle jäänyt jäte mahtui yhteen jätesäkkiin. Perustusten tekemiseen ei tarvita isoja koneita tai kalliita työkaluja. Riittää, että paikalla on mitta, saha, raudoituskoukku, uretaanivaahtoa, muovikiilat ja liimaa.

Eps-harkot ovat herättäneet kiinnostusta naapurustossa. Huolestunut naapurimme oli lähettänyt kirjelmän rakennusvalvontaan. Hän oli ollut huolissaan siitä, että rakennamme hometaloa. Paikan päällä kävi "epävirallisesti" kaupungin rakennustarkastaja tarkastelemassa työmaata =)

5. heinäkuuta 2013

Anturoiden valaminen

Viime viikonloppuna päästiin aloittamaan anturoiden teko formex-muoteilla. Pohjat olivat valmiiksi tehtynä, joten autotallin anturan tekeminen sujui nopsaan. Asennukseen raudoituksineen meni aikaa noin 5 tuntia. Anturoiden asennukseen saatiin merkittävä apu, kun vanha ystävä saapui paikalla näyttämään miten homma toimii. Ilman extra-työmiestä urakasta ei olisi tällä aikataululla selvitty, kiitos!

Autotallin anturoiden mallausta makitan tahdissa






























Koska Talon pohjatyöt olivat vielä vaiheessa, anturan tekeminen kesti oletettua pidempään. Aivan ongelmitta ei tämäkään työvaihe sujunut. Kullanarvoinen vihje: kannattaa varmistaa oman kunnan rakennusvalvonnasta tai maanmittausosastolta, ovatko talon kulmamerkit merkitty sokkelin vai ulkoverhouksen mukaan. Teimme siis aluksi talon anturan perustuspiirrustuksen mittojen mukaan ja oletimme, että kulmamerkit vastaavat sokkelin kulmia. Moka huomattiin siinä vaiheessa, kun terassia ei millään saatu mitoitettua oikein tontille. Ei auttanut kuin lyhentää muotteja 17cm.























Seuraavaan ongelmaan törmättiin, kun anturan korkoa tarkistettiin. Laser antoi kummallisia tuloksia, jonka seurauksena tehtiin aivan turhaa lapiointihommaa. Lopulta paikalle hommattiin laser II, joka paljasti, että edellisen laserin asetukset olivat olleet pielessä ja anturan pohjat olivat olleet koko ajan suorassa. (Kuvan vasemmassa reunassa ei ole pihakatua vaan metsäalue, jonka kaupunki on luvannut maisemoida, kunhan uudisalue aikanaan valmistuu).
Talon raudoituksia


Autotallin raudoitukset























Betoniauto kaarsi paikalle tänään aamulla klo 06.00. Anturoiden valaminen sujui kuin Strömsössä, kunnes yksi terassin kulmista alkoi liukua. Terassin muottia jouduttiin paikkaamaan ja finnfoamin päällä olevat terassin anturat tuettiin soralla. Valua oli tekemässä kolme äijää+betonimiehet. Työn hektisyyden vuoksi työvaiheesta ei ehditty nappaamaan kuvia. Betoni jähmettyy nopeasti, joten liippaaminen alkoi loppuvaiheessa olla raskasta. Samalla kertaa valettiin talon ja tallin antura.

Valmista pintaa











































Talon keskellä törmättiin valumuottien teossa hidasteeseen. Kallion pinta oli turhan ylhäällä, joten anturaa porrastettiin. Valusta jäi ylimääräistä betonia noin 1 kuutio ja se käytettiin terassille tulevan paljun pohjaan. Tämän ja huomisen päivän ajan anturaa jälkihoidetaan kastelemalla halkeamien välttämiseksi.


 
Tontin reunalla odottelevat eps-muottiharkot asennusta. Sokkelin teolla alkaakin olla kiire, koska Jettatalo on vahvistanut alustavaksi elementtien asennuspäiväksi 15.7.2013.