22. kesäkuuta 2014

Emeraldin vihreä


Viimeinen huone yläkerrasta on saanut maalin pintaansa. Kuvien perusteella ei liene vaikeaa arvata minkä värinen on tulevan lastenhuoneen tehosteseinä?

Seinien maalaamisen lisäksi kattolistoja on nakuteltu paikoilleen 






Kattolistojen kulmien jiireissä vierähti tovi. Kulmien mallikappaleet piti tehdä molempiin suuntiin, sillä listojen kulmien avaruudellinen hahmottaminen ilman mallikappaleita oli melkoista jumppaa. Vinokattojen kulmat toivat tehtävään lisää haastetta. Nykyinen asuntomme myytiin viime tiistaina, joten uusi muuttopäivä on 31.7.2014. Lista rakennuksella tehtävistä töistä on pitkä, mutta keskitymme yläkerran kylpyhuoneen valmiiksi saattamiseen ja parkettien asennukseen.

13. kesäkuuta 2014

Yläkerran kylpyhuone


Yläkertaan, ison makuuhuoneen viereen tuleva kylpyhuone on parhaillaan työn alla. Tilaan on valittu huokeat valkoiset, kiiltävät 20x20 seinälaatat, jotka ovat osittain jo seinässä. Lattialaatoissa ykköstoiveena olisivat marrakech-tyyliset kaakelit, joista erityisesti voltaire-niminen laatta näyttää kivalta. Laattoja myy www.aveo.fi . Olen myös ihastunut rhombus-laattoihin, sekä kalanruotoladonnalla toteutettuihin mustiin kaakelilattioihin. Minulle on kuitenkin väitetty, että kyseisillä laatoilla/ladonnoilla toteutetut lattiat ovat todella vaikeita tehdä. Vähitellen olen alkanut hyväksymään kohtaloni, jossa kuusi- ja kahdeksan kulmaiset laatat ovat ainoat vaihtoehdot, jotka mieheni on luvannut kiinnittää lattiaan. Ja kyllähän minä niistäkin tykkään. 

Pukkilan mallistosta löytyy Natura-sarjan kuusikulmaista laattaa mustana ja harmaan eri sävyissä. Kuusikulmaiset laatat eri värisinä olisivat hauskoja lattiassa randomisti sekoiteltuna. Myös perinteinen musta lattia kiehtoo, mutta miten hankala mahtaa olla käytössä? Jäävätkö veden kalkit ikävästi laatan pintaan ja saumoihin? Kahdeksankulmaisessa laatassa päätyisin varmaan perinteiseen valkoiseen laattaan mustilla neliöillä. Vaikea päätös jälleen kerran, joka pitäisi tehdä viimeistään seuraavan viikon aikana.


Vedeneristyksiä...


ja ihana, ihana kesä...



5. kesäkuuta 2014

Parkettia






 Parketti on saapunut ja kannettu sisään. Parketiksi valikoitui PARADORin classic 3060 valkomattalakattu 1-sauvainen lautaparketti viisteillä. Jännitys oli huipussaan, kun ensimmäistä pakettia avattiin...ja huojennus sitäkin suurempi, kun pidin näkemästäni. Asettelimme muutaman parkettilaudan olohuoneen lattialle ja ihmettelimme. On kulunut vuosi siitä, kun kaivuri ensimmäisen kerran raapaisi tonttimme maaperää ja nyt ollaan tässä.