8. elokuuta 2014

Surffausta kesäsäällä täällä













 Vaihteeksi on ollut ihanaa olla vain lomalla. Helteet ovat hellineet, eikä ole tarvinnut raksata. Harvoin on Suomessa tällaisia kesäpäiviä, että voi surfata shortseissa, eikä tule kylmä. Kodissakin on omat erikousuutensa. Lasien toimitus on viivästynyt, joten lasit puuttuvat portaista, sekä keittiön ja kodinhoitohuoneen välitilasta. Tähän samaan vyyhtiin liittyen meillä ei ole tällä hetkellä ainuttakaan peiliä. Niinpä, tämä se vasta on vapautta :) Tänään kävivät kaapelimiehet kytkemässä tv:n ja internetin verkkoon. Ero on aika hämmästyttävä kuvia ladatessa, eipä tule mokkulaa ikävä, ei.
 

5. elokuuta 2014

Muutto


Koittihan se pitkään ja hartaasti odotettu päivä: 31.7.2014 talolla pidettiin muuttotarkastus. Päivää ennen muuttotarkastusta paikalla kävi melkoinen vipinä. Maalausta, putkitöitä, valokatkaisimia ja listoja paukutettiin paikoillee yömyöhään saakka. Lisäksi ilmanvaihtokoneen käyttöönoton yhteydessä ilmastointijärjestelmä piti säätää kohdilleen ja mittauksista tehdä pöytäkirja. Jätehuollosta piti käydä tekemässä sopimus jne.  Torstaina tarkastaja saapui paikalle ja totesi talon olevan hyvällä mallilla. Niin vain meille myönnettiin muuttolupa! Ainoa huomautus tuli terassien portaista. Jokaisen uloskäynnin yhteydessä pitää olla portaat, vaikkei pudotusta olisikaan puolta metriä enempää.

Perjantaipäivä kului tavaroita pakkaillessa ja lauantaina tavarat kannettiin jo uuteen kotiin. 

 




Vielä viimeisiä listoja paikoilleen eteisessä ennen h-hetkeä ja siivouksia. Joudumme jatkossakin sietämään jonkin aikaa tavarakaaosta, sillä vaatekomerot eivät ehtineet paikalle ennen muuttoa. Onneksi on kesä, eikä näillä keleillä paljoa shortseja ihmeellisempää vaatetusta tarvita. Myös portaiden lasikaiteiden asennuksen piti tapahtua heinäkuussa, mutta lasitehtaan kesälomasta johtuen kaiteiden toimitus viivästyi ja jouduimme nikkaroimaan tilapäiset kaiteet vanerista. 


Muutaman uudessa kodissa nukutun yön jälkeen herään edelleen aamuisin hymy kasvoillani. On ihanaa keittää aamukahvit ja istua omalla pihalla kaikessa rauhassa. Olkoonkin, että piha muistuttaa läheisesti kivierämaata, eikä terasseista ole tietoakaan. Enää ei ole kiirettä. Täällä me nyt ihan oikeasti asutaan, hapuillaan uusien valokatkaisimien välillä (niitä on hirveä määrä) ja ihmetellään, miten kaikki härpäkkeet toimii. Sisustuskuvia ei lähiaikoina ole luvassa, mutta rakennusaiheiset postaukset ja juttujen rönsyilyt jatkuvat blogissa entiseen tyyliin. Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille lukijoille, jotka olette jaksaneet RISU CASAN valmistumista seurata ja näitä höpinöitäni lukea. On ollut mukavaa vaihtaa ajatuksia ja yhtä lailla käydä lukemassa teidän blogeja.

28. heinäkuuta 2014

Kylpyhuone edistyy



Aiemmin vinkkasin, että alakerran kylpyhuone saattaa sittenkin saada laatat pintaansa ennen meidän taloon muuttoa. Laatoittaja on ahkeroinut helteistä huolimatta ja laatoitukset ovat valmistuneet pikavauhtia, tykkään :)

 

Ammattilaisen jälkeä ei voi kuin ihastella ja tämän yhden kerran voin tunnustaa, etten ole emäntä helpoimmasta päästä.  Halusin, että laatat jatkuvat eteisestä, kodinhoitohuoneen kautta kylpyhuoneeseen ilman kynnyksiä. Lisäksi lattiaan piti saada oikeat kaadot seinän viereen sijoitettavalle unidrain-lattikaivolle. Shampookolon toteutuksen halusin ilman profiileja ja laattoihin ohuet saumat n.1mm. Arvatkaapas mitä, no problem. Jälki on priimaa ja emäntä tyytyväinen.


 


Shampookolon tekeminen aiheutti laatoittajalle eniten päänvaivaa. Työtä vaikeutti se, etteivät mosaiikkiarkkien laattapalat olleet saman korkuisia. Näpertämisen tuloksena ne kuitenkin asettuivat kauniisti paikoilleen, eikä vesitaskuja pitäisi jäädä. Laatat ovat vielä saumaamatta, joten lopputuloksen pitäisi olla vieläkin parempi.  Saunan lattian laatoitukset ovat parhaillaan tekeilllä. Lauteiden alle tulee samaa laattaa 10x10 kokoisena, jotta lattiakaivolle saadaan tarvittavat kaadot. Kunnon kaadot helpottavat myöhemmin saunan pesua, eikä löylyveden/vesileikkien kanssa tarvitse olla niin varovainen.



 Kodinhoitohuone alkaa myös olla valmiina, joskin viimeistelyt ovat vielä kesken ja sotkut siivottava. Ulkona on hirvittävä hikikeli, joten ajattelin painua lasten kanssa uimaan ja illalla raksalle hommiin. Kesäloma alkoi juuri, joten pahin raksa/muuttorumba saadaan hoidettua huomattavasti iisimmin.