19. heinäkuuta 2013

Talopaketin pystytys vol.2

Seuraavana päivänä talon pystytystä jatkettiin muovien paukkeessa. Sadekuurot ja tuuli vaikeuttivat asennusta niin, että työt jouduttiin lopulta keskeyttämään. Elementit heiluivat nosturin nokassa, eikä kovan tuulen vuoksi talon toista päätykolmiota voitu ollenkaan asentaa. Talo jää viikonlopun ajaksi muovien alle odottelemaan töiden jatkumista maanantaina. Tältä talo nyt näytti:












































Asennustelineet olivat sentään pysyneet pystyssä. Sitä vastoin asennusmateriaalien muoveja jouduttiin virittelemään paikoilleen useaan otteeseen, kun tuuli tuntui aina löytävän jonkun reitin kevytpeitteiden alle.

Välipohjan posipalkit
Välipohjan posi-palkkien kanssa tuli täysin yllätyksenä se, että ilmastointikanavat pitäisi asentaa välipohjaan ennen talon päätykolmioiden kiinnittämistä. Asiasta ei oltu millään tavalla tiedotettu Jettatalon taholta. Jos talomyyjä on asiasta jotain maininnut kaupanteon yhteydessä, on siitäkin jo aikaa yli puoli vuotta. Miehelle tuli aika hoppu rautakauppaan hakemaan sopivaa ilmastointiputkea, nimittäin jälkikäteen pitkien kanavien vetäminen pituussuunnassa on mahdotonta.


Talon toinen talon pääty näytti jo aika valmiilta. Räystäs- ja otsalaudat laitettiin maassa valmiiksi  paikoilleen. Tämä oli mukava yllätys, koska olimme valmistautuneet siihen, että joudumme ne itse jälkikäteen kiinnittämään paikoilleen. Taloa katsellessa alkoi jälleen kerran mietityttämään ikkunaristikot. Pitäisiköhän sittenkin kokeilla, miltä talo näyttää ilman niitä... Joka tapauksessa meikäläisen kesäloma on nyt ohi. Kolmen yövuoron putki pyörähtää käyntiin virkistävän raksaloman jälkeen, JEE. Meillä seurataan nyt Forecan sääennustuksia aika tarkkaan.


4 kommenttia :

  1. Olipa mielenkiintoiset postaukset, sekä tämä että edellinen - kiitos! Meillä on sama edessä jokusen viikon kuluttua. Koskeekohan ilmastointiputkihomma nimenomaan kaksikerroksisia taloja...? Meillekään ei ole sellaisesta tiedotettu.

    Mutta hienolta näyttää! Tosi näyttävä talo on teille rakentumassa. Mun silmääni ristikkoikkunat näyttävät oikein hienoilta:).



    VastaaPoista
  2. Olen ymmärtänyt, että nuo posi-palkit tulevat vain välipohjaan, eli 1-kerroksisissa taloissa kattotuolien kanssa ei pitäisi olla vastaavaa ongelmaa. Tosiaan oltiin aika ihmeissään, kun päivän päätteeksi asennusmiehet totesivat, että nyt voisi sitten alkaa niitä ilmastointiputkia laittamaan... Onneksi meidän välipohjaan ei sitten tullutkaan kuin yksi pidempi kanava, jota ei edes tarvinnut eristää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, näin mekin ymmärrettiin kun alettiin kahlata heti piirustuksia läpi.

      Poista
  3. ...ja hyvä jos nuo ristikot eivät ole muidenkaan mielestä ihan mummot :D

    VastaaPoista