7. helmikuuta 2014

Väliseinää pukkaa





Ajattelin perjantai-illan kunniaksi päivitellä raksa-kuulumisia. Lattiavalun jälkeen ollaan päästy rakentamaan yläkerran väliseiniä.  Kipsilevyjen nostoa varten hankittiin levyhissi niin käy korkeuksiin siirtyminen vähän helpommin. Laadultaan vekotin on aika rimpula, mutta ajaa kyllä asiansa. Väliseinät muuttavat tilaa todella paljon ja yhtäkkiä onkin alkanut tuntua siltä, että seinät ovat merkillisen lähellä. Koska kärsin ahtaanpaikankammosta, joudun jatkuvasti hokemaan itselleni, että yläkerrassa on yhtä paljon neliöitä kuin meidän tämän hetkisessä asunnossa. Se lieventää ahdistusta, kai.

Väliseinien rakentaminen on jokseenkin mukavaa puuhaa, sillä siinä näkee nopeasti muutoksen aiempaan nähden.  On myös kivaa, kun tilojen todelliset koot alkavat hahmottumaan ja voi oikeasti alkaa miettimään, mikä huonekalu menee mihinkin paikkaan.



Yläkerran arkiolohuoneessa on tällä hetkellä levypöytä, jonka päällä pystyy näppärästi nikkaroimaan kaikenlaista. Lattioilla lojuvissa kanistereissa on primeria, jota levitetään väliseinien alajuoksujen alle. Aineen pitää kuivua pari tuntia, jonka jälkeen lattiaan levitetään liimamassa, jolla seinän alajuoksu kiinnitetään betonilattiaan. Ruuveja emme tähän halunneet käyttää, etteivät lattialämmitysputket vahingossa rikkoutuisi.



POJAN HUONEESTA




Vähän yllätyksenä tuli itselleni tuo vaatehuoneiden ovien korkeus 190cm.  Korkeutta ei ole merkattu rakennuspiirustuksiin, joten olimme suunnitelleet vaatehuonen oveksi liukuovea, no eihän sellainen siihen tietystikään mahdu. Muitakin yllätyksiä on tullut yläkerrassa vastaan mm. parvekkeen ovi on mielestäni omituisella korkeudella (olin kuvitellut sen samaan tasoon lattiapinnan kanssa)ja päämakuuhuoneen ikkunoista toinen on kiinteillä ristikoilla, kun toisessa ei ole ristikoita ollenkaan. Tämä ilmeisesti liittyy jotenkin hätäpoistumistiehen, mutta ei näytä kovin kivalta. Pitänee hieman selvitellä asiaa ja miettiä löytyisikö tilanteeseen jokin järkevä ratkaisu. Tekniikka ja ilmastointiputket vievät ärsyttävän paljon tilaa ja vaativat kotelointeja. Olisin toivonut, että kaikki putket olisi saatu upotettua seinien sisään, mutta minkäs teet. Näillä mennään, mites muilla?



2 kommenttia :

  1. Hyvältä näyttää!!! Väliseinävaiheessa kannattaa kiinnittää huomiota myös miten kipsilevyn asettelee. Erityistä huomiota oviaukoissa ja ruuvauksissa. Tasoitemiehemme kommentoi, että jos esim oviaukon viereen tulee kipsilevysauma, oven mennessä hieman vauhdikkaammin kiinni, saattaa sauma revetä. Lisäksi ruuvausvaiheessa tulisi ruuvin olla just eikä melkein oikeassa syvyydessä. Tasoitemiehillä kun ei ole tapana niitä korjailla muutoin kuin vasaralla.

    VastaaPoista
  2. Hyviä pointteja! Kovasti täällä jo odotetaankin tasoitemiesten saapumista, mutta ennen sitä riittää vielä hommaa. Sähkärin pitää vetää johdot seinien väliin, seinät pitää villoittaa, kostean tilojen seinät muurata jne...

    VastaaPoista