30. syyskuuta 2013

Lattiavalun valmisteluja

Pari viimeistä viikkoa on kulunut talolla lattiavalun valmisteluja tehdessä. Ensin lattia eristettiin, jonka jälkeen seinän ja lattian liitos tiivistettiin uretaanisoirolla, sekä -vaahdolla. Tulevan lattiavalun ja seinän väliin kiinnitettiin eristenauha. Kun lattia oli näiltä osin valmis, roudattiin sisään rautaverkot, jotka surrattiin kiinni toisiinsa rautalangalla. Takan ja kylpyhuoneen muurattavien seinien kohdalle tuli eristeeksi Finnfoam, jonka ei pitäisi painua samalla tavalla kuin eps-eristeet tekevät. Painavien rakenteiden kohdalle tulee lisäksi paksumpi betonivalu extra-raudoitusten kera.

Koska meille on tulossa taloon maalämpö ja tontille on valmiiksi porattu 170m syvä kaivo, päätimme laittaa autotalliin vesikiertoisen lattialämmityksen.  Lattialämmityksen lisäkustannus oli luokkaa 1200€. Mielestämme lattialämmityksen hinta oli varsin kohtuullinen, ottaen huomioon, että jatkossa tallissa voidaan pitää päällä peruslämpöä (n.10C°) varsin edullisesti. Lattialämmitys toimii myös talvella lumisen auton kanssa paremmin kuin esimerkiksi ilmalämpöpumppu. Lattialämmitys kuivaa nopeasti autosta sulavan lumen ja jään, eikä lattia kärsi niin paljon kosteudesta.

Osa sähkötöistäkin piti tehdä jo ennen lattiavalua. Keittiön saarekkeelle vedettiin sähköt, lisäksi olohuoneeseen tuli muutama pistorasia, joiden kautta päästään vetämään sähköt seinävalaisimille. Seinävalaisimia käyttämällä olohuoneeseen saadaan epäsuoraa valaistusta. Ulkovalaisimia varten porattiin eps-harkkojen läpi muutama reikä. Viime aikoina olen yrittänyt metsästää netistä sopivia valaisimia, mutta toistaiseksi mitään valintoja ei ole lyöty lukkoon.

Kun olimme saaneet lattiavalun valmistelut tehtyä, kävivät Rauheatin miehet asentamassa lattialämmitysputket talon ja tallin lattiaan. Työhön meni heiltä yksi päivä ja työnjälki näytti ainakin maallikon silmään hyvältä. Putkien asentamisen jälkeen meidän piti vielä käydä läpi putkien surrilangat ja varmistaa, että ne varmasti jäävät lattiavalun sisään. Aika homma oli siinäkin.






Tänään illalla käytiin vielä tekemässä talliin liuska ja suojaamassa talon seinät mahdollisilta betoniroiskeilta. Huomenna on siis valupäivä, vähän jänskättää!

2 kommenttia :

  1. Pidän peukkuja, että valu sujuu hyvin :) ! Sitten onkin niin eri näköistä kun on "oikea" lattia.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Tosiaan jännittävä päivä huomenna ja vaikeaa uskoa, että vihdoinkin meille on tulossa lattia! vau

    VastaaPoista