Toinen vielä ikävämpi juttu sattui, kun varkaat vierailivat talossamme. Ryökäleet väänsivät etuoven rikki, hajoittivat ulkovalon ja veivät mukanaan kaikki Makitan akkukoneet :( Ei siinä auttanut kuin soittaa poliisit paikalle ja ryhtyä varotoimenpiteisiin: raksalle asennettiin valvontakamera liiketunnistimella. Silti harmittaa ihmiset, jotka syystä tai toisesta haluavat hyötyä toisen tappiosta.
Onneksi paljon positiivisiakin asioita on tapahtunut. Autotalliin on saatu lähes kaikki ulkopaneelit, sekä otsalaudat paikoilleen. Tänään aloitettiin tallin peltikaton asentaminen. Kuuden tunnin työskentelyn jälkeen oli katon toinen puoli lähes valmis. Kuvaa en valmiista työstä viitsinyt ottaa, koska ulkona oli täysi pimeys, kun töitä viiden aikoihin lopeteltiin. Katulamppuja ei ole uudelle asuinalueelle vielä asennettu, joten pimeää on.
Kaikki talon ulkoeristeet ovat nyt paikoillaan, enkä voisi olla iloisempi, että tämä työvaihe on vihdoin ohi. Olin alunperin ajatellut, että spu-levyjen asentaminen kattoon on ihan simppeli juttu vaan eipäs olekaan. 1 1/2 kerroksinen käkikellotalo on erittäin vee-mäinen rakennettava. Kymmenien läpivientien tekeminen vinossa olevaan spu-levyyn ei todellakaan ole mitään mukavaa ajanvietettä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun levyt on saatu kiinnitettyä kattoon, iskee harhakuvitelma, että työ on melkein valmis. Asian todellinen laita valkenee, kun pahvilaatikon uumenista kaivetaan esiin 1,6 kilometriä folioteippiä, joka takertuu sormiin ja saappaiden pohjiin, eikä ole koskaan suorassa, koska teipin kohdistaminen on syystä tai toisesta erittäin hankalaa. Kaikkein ärsyttävimpiä ovat ulkoseinän ja katon liittymäkohdat, jossa teippi pitäisi taittaa keskeltä 125° kulmaan. Spu- ja seinän kipsilevyn väliin jäävä kolo on ahdas, joten teippi menee aina ryttyyn tai takertuu kiinni väärään paikkaan. Mikäli teippi sattuu menemään suoraan, jää sen toisella puolella oleva paperi jumiin eikä irtoa, vaikka mitä tekisi.
SPU-levyjen asentamista |
SPU-levyt paikoillaan |
Teippausta... |
Spu-levyjen asentamisen jälkeen talossa riittää lämpöä. 2 pientä puhallinta pitävät lämmöt +17 asteessa ja sisäilman kosteuskin oli jo pudonnut 48%. Talon sisällä odottavat hormiharkot asennusta. Yksi harkoista oli hajonnut kuljetuksessa, mutta muuten kaikki vaikutti hyvältä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti