28. huhtikuuta 2013

Byro-koura


Viikon ajan olemme käyttäneet illat tehokkaasti erilaisten asiakirjojen ja kaavakkeiden täyttämiseen. Vaikuttaa siltä, että itse rakentamisen lisäksi myös siihen ryhtymisestä on haluttu tehdä mahdollisimman hankalaa. Kävin aiemmin esittelemässä talon piirustukset rakennusvalvonnassa. Pääsuunnittelijan palkkaaminen ja leimat pääpiirustuksissa olivat vasta ensikosketus byrokratian suloihin. Lisäksi talo pitää asemoida tontille ja taloprojektia varten tarvitaan vastaava työnjohtaja, kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston johtaja, sekä kiinteistön ilmanvaihtolaitteiston asennustöiden johtaja.

Varsinaiseen rakennuslupahakemukseen tulee liittää mukaan pääpiirustukset, selvitys naapurien kuulemisesta, asemakaava määräyksineen, tonttijako, tonttikartan liite (vesi- ja viemärijohtotiedot), pohjakartta 1:500,  selvitys rakennuspaikan perustamistavasta ja pohjaolosuhteista, energiatodistus, rakennushankeilmoitus ja vuokraoikeuden rekisteröimisilmoitus maanmittauslaitokselle. Maalämpöä varten haetaan lupa erikseen ja siihen on olemassa oma kaavake liitteineen. Eikä pidä unohtaa puiden kaatoa; siihenkin tarvitaan lupa. Räjäytyksiä varten pitää tehdä tärinämittaukset ja mahdollisesti hakea melulupa kaupungilta? Rakennusluvan saamisen jälkeen tontilla pidetään vielä aloituskokous ennen töiden aloittamista.

Näillä näkymin rakennuslupahakemuksemme käsitellään kaupungintalolla 7.5. Rakennusluvalla on 2 viikon valitusaika. Todennäköisesti pääsemme kaatamaan puita tontilta jo ennen rakennuslupaa. Puiden kaatoa kävimme harjoittelemassa tänä viikonloppuna mummolassa. Odottavan aika on pitkä.

19. huhtikuuta 2013

Inspiraatio vol.1

Selaillessa tyylikkäitä tanskalaisia koteja, kiinnittyy huomio nopeasti sisäkattoihin. Tanskassa ja Ruotsissa on suosittu jo pitkään vanhojen talojen remontoimista luksusasunnoiksi, joissa yhdistyvät vintage-henkisyys, sekä scandinaavinen moderni muotoilu. Uudistetuissa asunnoissa on lähes poikkeuksetta korkea huonekorkeus ja hienot alkuperäiset kattoparrut esillä. Suomessa vastaavanlaisia asuntoja on harvassa. 

KUVA: 
--> http://justthedesign.tumblr.com/post/48075190764/danish-interior-design-kitchen-photography-by-lars-kaslo



KUVAT:
-->
http://trendland.com/the-apartment-interior-design-studio/#

Uudisrakennukseen vastaavanlaista tunelmaa on vaikea saada. Tällä hetkellä meillä mietinnässä ovat sisäkattomateriaalit - kipsilevy vs. puupaneeli. Todennäköisesti päädymme vaihtoehtoon, jossa yläkerrassa on valkoinen puupaneelikatto ja alhaalla valkoiseksi maalatut kipsilevyt. Korkeaan olohuonetilaan näkyvät yläkerran kattopaneelit.
KUVAT: http://blog.2modern.com/2013/01/light-filled-modern-swedish-dream-home.html

KUVAT: http://www.casasugar.com/Swedish-Interior-Design-Photos-17015577








-->



14. huhtikuuta 2013

Ulkoiset tekijät

Jännää huomata miten valinnat, joita alunperin pidin helppoina, ovat nyt projektin edetessä alkaneet epäilyttämään. Ensimmäisissä piirustuksissa talo näytti huomattavasti modernimmalta. Talon ikkunoihin ei oltu piirretty ollenkaan vuorilautoja. Lisäksi ikkunoiden kohdalla oli käytetty  korostuksena ohuempaa paneelia ja katkaisurima puuttui kokonaan.

Kaupungin arkkitehti nro 1:n ehdotuksesta talon ulkonäköä muutettiin perinteisempään suuntaan. "Virallisen" rakennusvalvontakäynnin yhteydessä kaupungin arkkitehti nro 2 veti maton alta huomauttamalla, että talon pitäisi ulkonäöllisesti aina heijastaa aikaa, jolloin se on rakennettu. Epäilyksen siemen on siis kylvetty ja muutaman painajaisunenkin olen kerennyt näkemään. Unissa talostamme on tullut 90-luvun helmi: mintunvihreä puutalo romanttisin koristein.

Eniten olen kuitenin miettinyt ikkunoita. Pakettiin kuuluvat perusikkunat vaihdoimme lopulta energiatehokkaampiin Pihlan Termo-ikkunoihin. Termo e on kaksipuitteinen puualumiini-ikkuna, jonka molemmissa puitteissa on eristyslasielementti. Ulkopuitteen eristyslasi korvaa tavallisten MSE- ikkunoiden ulkopuitteissa käytettävän tasolasin. Perinteiseen kolmilasiseen MSE-ikkunaan verrattuna Termo-ratkaisulla pitäisi olla parempi U-arvo ja ääneneristävyys, sekä hyvä suoja auringon lämpösäteilyä vastaan. (Koko ikkunan U-arvo on alkaen 0,77 W/m2K). Taloon tulevat ikkunaristikot mietityttävät edelleen. Toisaalta pidän ristikoista, mutta en ole yhtään varma näyttävätkö ne hyvältä vielä 5 vuoden jälkeen? Kävin eilen netissä tutkailemassa ja yllätyksekseni huomasin, että Pihlalla on uutuutena tullut valikoimiin irrotettavat ikkunaristikot. Alumiininen kehäristikko asennetaan ikkunaan sisältäpäin eikä sitä tarvitse irroittaa pesun ajaksi.Vieläköhän ikkunamme ehtisi vaihtaa näihin? 

Kuvat: Pihla-ikkunat
RISTIKOILLA VAI ILMAN?
































Lisäksi olemme valinneet ikkunoihin integroidut sälekaihtimet ja hyönteispuitteet. Integroiduista sälekaihtimista olen kuullut niin hyvää kuin huonoa. Omakohtaista kokemusta ei löydy, joten jää meillä nähtäväksi miten käytännössä toimivat. Kosteantilan ikkunoissa joudumme miettimään suojausta vielä erikseen.

Yksi asia on kuitenkin varma: talosta tulee valkoinen tummanharmaalla peltikatolla.

EDIT: Ikkunoiden muutos huurtumattomiin 4-lasisiin selektiivilaseihin olisi maksanut n. 3000€, joten päätimme pitää alkuperäiset 3-lasiset Pihlan varma ikkunat (U-arvo välillä 1,0 - 0,8 W/m2K lasituksesta riippuen). Kyseisissä ikkunoissa ei pitäisi olla huurtumisongelmaa toisin kuin 4-lasisissa selektiivi ikkunoissa usein on. Lisäksi lisäsimme etelän puoleiselle julkisivulle auringonsuojalasit (löytyyköhän keneltäkään kokemusta näistä?)...Aurinko paahtaa käytännössä koko päivän ikkunoihin ja haluamme näin vähentää talon kesä-aikaista jäähdytyksen tarvetta.