21. huhtikuuta 2014

Parketin valintaa ja kattopaneeleita


Pääsiäisenä on taas syöty lammasta, etsitty suklaamunia ja lyöty paneeleita kattoon. Lämpimät ilmat ja vähitellen heräävä luonto ovat vieneet ajatukset pihaan, joka on meillä ihan jäätävässä kunnossa. Pihalla lojuva rakennusjäte, isot kivenlohkareet (väärissä paikoissa) ja lytistynyt kuntta eivät mieltä ylennä. Toiveissa olisi kylvää nurmikko toukokuussa. Ajatus ei ole saanut suurta kannatusta, talon sisällä nimittäin riittää edelleen hommia.







Kattopaneelit ovat valkoiseksi maalattua oksatonta mäntyä (14x120 STP). Paneelit haettiin kuormalavalla Arolan höyläämöstä. Pieni moka kuitenkin kävi... Olimme tilanneet päätypontattua STS-paneelia, mutta paikan päällä selvisi, etteivät paneelit olleetkaan päätypontattuja. Paneeli vaihtui pyöreäreunaiseen malliin, jota sattui olemaan varastossa. En ollut reissulla mukana näkemässä paneeleja, joten uskottelen itselleni, että näin on parempi ;) Kattopaneelien sahaamiseen on käytetty  jiirisahaa ja paneelit on lyöty kattoon hakasnaulaimella. Pitkät paneelit vievät yllättävän paljon lattiatilaa yläkerrassa.

 Vaikka sisustaminen on kivaa, olen erittäin helpottunut siitä, että talomme pintamateriaalit on lähes päätetty. Parketin valinta on kuitenkin osoittautunut todella vaikeaksi. Budjetissa pysyminen tuottaa jatkuvaa päänvaivaa. Olin jo valinnut lattiaan Paradorin living 4 valkomattalakatun parketin, kun tilausta tehdessä nettikauppa ilmoitti, että tuotteen valmistus on lopetettu!!! Järkytyksestä selvittyäni finaalikaksikkoon ovat selvinneet: PARLA Tammi Maison Provence mattalakattu 1-sauvainen lautaparketti ja PARADOR classic 3060 valkomattalakattu 1-sauvainen lautaparketti viisteillä. Valinta pitää nyt tehdä ASAP, koska portaiden toimittaja on jo kysellyt näytepalaa porrasaskelmien sävytystä varten.




Parketit ovat hyvin erityyppisiä, joten liitän lukijoiden iloksi pari inspiraatiokuvaa, miltä parketit voisivat näyttää. Pienistä näytepaloista kun on vaikea saada mitään käsitystä. Mitäs tuumaatte?





8 kommenttia :

  1. Inspiraatiokuvien perusteella valitsisin omaani ensimmäisen vaihtoehdon. Leveä näyttää jotenkin niin ihanalta. Ei se toinenkaan huono ole, mutta eka on eka!

    VastaaPoista
  2. Totta, yleensä intuitio toimii parhaiten. Mallipalat muuten hieman hämäävät, sillä parketit ovat yhtä leveitä,mutta paradorin mallipalaa on jatkettu kahdella pikku palalla, jotta viisteet tulevat paremmin esiin ;)

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti ylimmästä parkettikuvasta oikeanpuoleinen, toinen on mielestäni hieman vanhahtava.

    VastaaPoista
  4. Minäkin valitsisin ylimmästä kuvasta oikeanpuolimmaisen. :)

    VastaaPoista
  5. Raatihan vaikuttaa harvinaisen yksimieliseltä :) Oikeanpuolimmainen on tällä hetkellä selvästi ajankohtainen. Itseäni mietityttää lähinnä sen värisävy. Vaaleus on mielestäni ok, mutta kaipaisin hieman lisää lämpöä parkettiin. Onko kellään kokemusta kellastuuko valkomattalakattu parketti ajan kuluessa yhtään? Edelleen lisää mielipiteitä/kokemuksia parketeista kaivataan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se puu ole yleensä kylmää (ellei ole valkoiseksi maalattu) vaikka se olisikin kylmän sävyiseksi käsitelty. Ja joo, kai ne olivatkin samanlevyisiä, väsyneillä silmillä kaikki on vain niin erilaista! :D Mutta pysyn edelleen kannassani. ;)

      Poista
  6. Itsekin kallistuisin kanssa oikeanpuoleiseen tuosta ylimmäisestä kuvasta. Jotenkin siinä on rauhallisempi fiilis ja värisävy miellyttää enemmän. Tykkään myös noista pienistä viisteistä. Parketin valinta on vaikeaa - eri valaistuksissa huomaa, miten sävy voikin olla persikka tai vaikka vihertävä eikä noista kumpikaan olisi ainakaan itselleni mieleen.

    VastaaPoista