KUVA |
Alun kummastelun jälkeen betonilattiat ovat löytäneet tiensä suomalaisiin koteihin. Betonilattiasta on tullut varteen otettava kilpailija perinteisille
lattiakaakeleille. Betoni on kaunista ja kestävää, eikä siinä ole ollenkaan helposti likaantuvia saumoja. Värivaihtoehtoja on lähes rajattomasti. Olen itsekin vähitellen tykästynyt betonin ulkonäköön ja sen huolettomuuteen. Taitavia betonilattian tekijöitä on suhteellisen vähän, mikä nostaa lattian asennushinnan korkeaksi. Betonilattioita valmistetaan nykyisin myös kosteisiin tiloihin. Kosteissa tiloissa lattia pinnoitetaan, ettei vesi pääse imeytymään siihen. Suomessa kyseisiä lattioita on toteuttanut menestyksekkäästi ainakin desingnbetoni.
KUVA |
Mikäli rohkeutta löytyy voi betonilattian tekemistä kokeilla itsekin. Toteutustapoja on useita: betonin pinta voidaan sitoa pölynkäsittelylla, betoni voidaan lakata tai maalata. Yksityiskohtaisempia tietoja betonilattian käsittelyistä löytyy mm. Tikkurilan sivuilta TÄÄLTÄ
Toinen tapa saada betonilattian ulkonäkö lattiaan, on käyttää lattian tekoon esimerkiksi weber.floor CASA -pinnoittetta.
Pinnoiteen pitäisi olla helposti asennettava ja lattian valmis 24 tunnissa. Kyseessä on kotimainen uutuus eli sementtipohjainen lattiapinnoite
kuiviin tiloihin. Pinnoitteen voi betonin lisäksi laittaa myös
klinkkeri-, levy- tai parkettialustalle. Lopputulokseen voi vaikuttaa erilaisia lastoja käyttämällä. Tavaran menekki on 1,5 kg / neliö / 1 mm, ja suositeltu kerrospaksuus on 3-5 mm. Yksi 15 kg säkki on esimerkiksi taloon.com -verkkokaupassa vähän päälle 80 euroa.
Weber CASA:n Väreistä lähinnä valkoinen tai vaaleanharmaa kiinnostaisivat ja käyttökokemuksia olisi kiva kuulla enemmänkin. Ainakin Valkoinen Harmaja-blogissa CASA-pinnoitetta käytettiin onnistuneesti saunatuvan lattian tekemisessä.
http://divaaniblogit.fi/valkoinenharmaja/tag/saunatupa-2/ |
Vallalla olevan trendin mukaisesti myös lattiakaakelit jäljittelevät betonin pintaa. Kaakeleissa löytyy vaihtoehtoja pilvin pimein. Iso 75 x 75 laatta muistuttaa erehdyttävästi betonin pintaa, mikäli vielä saumaus tehdään mahdollisimman ohueksi. Seuraavat kuvat ovat italialaisen Ragnon mallistoista. http://www.ragno.it/en/ragno/collections
Tarkoituksena olisi käyttää betonin näköisiä pintoja lähinnä eteisessä, kodinhoitohuoneessa ja kylpyhuoneen/saunan lattiassa. Ajattelin ensin katsastaa laattakaupat ja mikäli sopivaa laattaa ei löydy, ryhdytään tosissaan miettimään näitä betonipinnoitteita.
Hyvä ja informatiivinen postaus! Aikanamme haaveilimme betonilattiasta mutta tekijäpuutteen vuoksi päädyimme betonimaiseen laattaan, jota sitäkin on vaikea löytää. Weberin Casa:sta kuulin, että pinnoite on ehdoton tai pohja imee kaiken lattialle tippuneen itseensä ja vaikka pinnoitteen laittaisikin, ovat vaaleat värit herkkiä varjääntymään. Lisäksi tasaisen lopputuloksen saamiseksi vaaditaan ammattilaisen kosketus, erityisesti tilan kasvaessa.
VastaaPoistaKiitos kommentista. Tuo Weberin Casa on niin uusi juttu, ettei siitä juurikaan ole käyttökokemuksia, joten kiva kuulla edes jotain. Värjääntymistä en ole tullut ajatelleeksikaan! ? Tuote näyttää kuvissa niin tasaisen väriseltä, että siitä tulee mieleen vähän muovimatto. Vaaleassa yksivärisessä lattiassa myös lika näkyy helpommin. Livenä en ole päässyt ko. lattiaa hypistelemään, joten ehkä se oikeasti näyttää ja tuntuu enemmän betonilta?
PoistaSaako udella mihin laattaan te lopulta päädyitte?
Jos mää jotaki olisin tehny toisin niin olisin ottanu akryylibetonin myös kodariin, saunaan & pesuhuoneeseen! Nyt meillä on tuo vaan teknisessä tilassa. Se on just siistin näkönen ku on yhtenäinen ilman saumoja. Ja väriskaala on lähes rajaton! Lisäksi sekaan voi sekottaa esim. kiiltävää hilettä tms. Hinta ei välttämättä tuu sen kalliimmaksi ku laatotustyökään, varsinki jos talossa useampaan tilaan tulee tuo akryylibetoni (siihen tulee useampi kerros joten kuivumisen aikana voi työstää toista tilaa). Putkien kohdatki esim. jakotukin kohdat tulee siistimmin ja tarkemmin akryylibetonilla. Ainut miinus on että ainaki meillä pinnote haisi tosi pitkään, siis jopa useita viikkoja.
VastaaPoista